Ipanailoa

Haluaisin jakaa teidän kanssanne tarinan, joka toivottavasti herättää ajatuksia...

Postaus on tosi pitkä, toivottavasti jaksatte kuitenkin sen lukea.

Pieni poika

Kerran pieni poika meni kouluun. Hän oli hyvin pieni poika ja se oli hyvin suuri koulu, mutta kun pieni poika huomasi, että luokkaan pääsi suoraan ulko-ovesta, hän oli onnellinen. Eikä koulukaan näyttänyt ihan niin suurelta enää.

Eräänä aamuna, kun pieni poika oli ollut koulussa jonkin aikaa, opettaja sanoi: "Tänään piirrämme kuvan". "Hyvä!" ajatteli pieni poika. Hän piti piirtämisestä. Hän osasi piirtää kaikenlaista: leijonia ja tiikereitä, kanoja ja lehmiä, junia ja veneitä. Ja hän otti värikynänsä esille ja alkoi piirtää.

Mutta opettaja sanoi:"Odota! Ei saa alkaa vielä!" Ja hän odotti kunnes kaikki olivat valmiina. "Nyt" sanoi opettaja, "me piirrämme kukkia". "Hyvä" ajatteli pieni poika. Hän piti kukkien piirtämisestä. Ja hän alkoi piirtää kauniita kukkia keltaisella, oransilla ja sinisellä kynällä.

Mutta opettaja sanoi:"Odota! Ja minä näytän sinulle kuinka". Ja se oli punainen vihreällä varrella. "Noin", sanoi opettaja. "Nyt saatte aloittaa".

Pieni poika katsoi opettajan kukkaa. Sitten hän katsoi omaa kukkaansa. Hän piti omastaan enemmän kuin opettajan. Mutta hän ei sanonut mitään. Hän vain käänsi paperinsa ja piirsi kukan. Se oli punainen vihreällä varrella.

Toisena päivänä kun pieni poika oli avannut oven ulkoa aivan itse, opettaja sanoi:"Tänään me teemme jotakin savesta. "Hyvä!" ajatteli pieni poika. Hän piti savesta. Hän osasi tehdä kaikenlaista savesta: käärmeitä ja lumiukkoja, elefantteja ja hiiriä, autoja ja laivoja-  Ja hän alkoi taputella ja vaivata savipalloansa.

Mutta opettaja sanoi:"Odota! Ei saa alkaa vielä!" Ja hän odotti kunnes kaikki olivat valmiina. "Nyt" sanoi opettaja, "Me muovaamme astian". "Hyvä" ajatteli pieni poika. Hän piti astioitten muovaamisesta. Ja hän alkoi tehdä muutamia, kaiken kokoisia ja muotoisia.

Mutta opettaja sanoi:"Odota! Ja minä näytän sinulle kuinka". Ja hän näytti kaikille kuinka yksi syvä astia muovataan. "Noin", sanoi opettaja. "Nyt saatte aloittaa".

Pieni poika katsoi opettajan astiaa. Sitten hän katsoi omaansa. Hän piti omastaan enemmän kuin opettajan. Mutta hän ei sanonut mitään. Hän vain vaivasi savensa yhdeksi isoksi palloksi jälleen ja muovasi astian. Se oli syvä astia.

Ja hyvin pieni poika oppi odottamaan ja katselemaan ja tekemään kaikki juuri niin kuin opettajakin. Ja hyvin pian hän ei tehnyt mitään omintakeisesti.

Ja sitten tapahtui, että pieni poika ja hänen perheensä muuttivat toiseen taloon, toisessa kaupungissa ja pienen pojan täytyi mennä toiseen kouluun.

Tämä koulu oli vieläkin suurempi kuin se toinen, eikä ulkoa päässyt suoraan luokkahuoneeseen. Hänen täytyi siis mennä ylös suuria portaita ja kävellä pitkän käytävän päähän päästäkseen luokkaansa.

Ja ihan ensimmäisenä päivänä, kun hän oli siellä, opettaja sanoi: "Tänään piirrämme kuvan". "Hyvä!" ajatteli pieni poika ja hän odotti opettajan näyttävän hänelle mitä pitää tehdä. Mutta opettaja ei sanonut mitään. Hän vain käveli ympäri huonetta.

Kun hän tuli pienen pojan kohdalle, hän sanoi:"Etkö sinä haluakaan piirtää?" "Kyllä", sanoi pieni poika. "Mitä me piirrämme?" En tiedä ennen kuin olet saanut sen valmiiksi", sanoi opettaja. "Kuinka piirrän sen?" kysyi pieni poika. "Ihan niin kuin haluat", sanoi opettaja. "Ja minkävärisen vain?" kysyi pieni poika. "Minkävärisen vain", sanoi opettaja. "Jos jokainen piirtäisi saman kuvan, ja käyttäisi samoja värejä, kuinka tietäisin, kuka piirsi mitä ja mikä olisi mikä?" "En tiedä", sanoi pieni poika.

Ja hän alkoi piirtää punaista kukkaa vihreällä varrella.

Helen E Buckley

Hyvää viikon alkua, tehkää työnne ajatuksella...