Yleensä olen esitellyt lasten askarteluita, mutta esittelenpä nyt tällä kertaan omia "askartelujani".
Vanhat ruokalaput alkaa olla jo tiensä päässä, joten tein muutaman uuden lapun. Nämä laput on tehty sellaisesta pehmeästä pöytäliinakankaasta, jota voi pyyhkiä. Tavallaan siis nykyaikaista kerniliinaa. Kankaan reunat on huoliteltu vinonauhalla, joskin laiskana ompelin nauhan kiinni kerralla, ja käytin ompeleena koristeommelta, jolloin ei haittaa vaikka ei olisi taittanut vinonauhaa ihan tasan keskeltä. Lappu kiinnitetään lapsen kaulaan tarranauhalla.
Ruokalaput ovat riittävän suuria, jotta ne suojaavat hyvin lapsen vaatteet, vaikka vähän menisi ohi suun. Pienimmille, syötettäville lapsille lappua voi käyttää ihan yksinään, mutta laput toimivat hyvänä lisäsuojana myös jo itsesyövälle lapselle kourulapun lisäksi.
Lopuksi vielä muutama kuva, ja mallina toimii jälleen kerran nukkemme Martta. Ensimmäisessä kuvassa yli 15 vuotta sitten tehty ruokalappu, joka on tehty froteesta ja kaula-aukko on tehty resorista, lappu puetaan päälle siis kuin kauluri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti