maanantai 13. huhtikuuta 2015

Äääh!



Alkaa kyllästyttää tämä ainainen vaatearvonta. Sääennusteet heittää häränpyllyä ja parhaan ennustuksen saa katsomalla ikkunasta ulos ja sitten sekin vielä heittää, kun aurinko näyttää paistavan täydeltä taivaalta -ai kuinka ihanaa- ja sitten kun astuu ovesta ulos huomaa kylmän tuulen puhaltavan voimalla. Jonain aamuna huomaan varmasti auringonkin varustautuneen varuiksi sateenvarjolla.

Jos unohdetaan vaihteleva ja erittäin epävakaa sää, niin muuten päivät ovat viime viikolla sujuneet tuttuun tapaan ihmetellessä kevään tuloa. Ollaan nähty jo kärpänen ikkunan välissä ja kummasteltiin mistä se sinne oli mennyt ja miksi ihmeessä se ei osaa mennä sieltä pois. Viikolla ehdittiin myös piirtää, väritellä, pelata ja lukea satuja.

Isoimmalla lapsella alkaa olla eskariin siirtymisjännitystä, kun välillä pitää saada kaikki hoitajan huomio ja välillä hoitaja on ihan tyhmä.

Toiseksi vanhin lapsista saavutti perjantaina ison tavoitteensa ja sai tarrataulunsa täyteen. Sitä piti toki sitten kaikille mainostaa, että nyt palkinto  odottaa. Kotiin lähtiessä sitten valitsi kahdesta tarrakirjasta mieluisemman.

Mutta nyt vaan sitten häntä pystyssä tuulta päin - eikä ihan pikku puhuri olekaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti