Hyvää Pääsiäistä!

Blogi huilaa pääsiäisen yli, jutut jatkuvat taas tiistaina

Pieni pääsiäismuna-askartelu

Pienempien kanssa askarreltiin vähän pienemmät pääsiäismunat.

Tarvikkeina kartonkia, kuultopaperia ja liimaa. Aluksi kartongille piirretään munanmuotoinen "ympyrä", jonka sisään piirretään halutunmuotoinen kuvio, me piirsimme tähden. Aluksi tähti pistellään pois munan keskeltä, ja siihen liimataan pala kuultopaperia.  Lopuksi leikataan kartonki viivaa pitkin munanmuotoiseksi.



Tällä kertaa käytimme kuultopaperia, koska se on helpompi liimata paikoilleen kuin silkkipaperi, koska se ei rypisty helposti. Tähden kohdalle voisi toki liimata ihan vain paperia, esim. kuviopaperi voisi näytää ihan kivalta.

Ankara talvi

Kaikki Kanikukkulan eläimet sanoivat, että Aatu-eno oli tullut vanhaksi ja höperöksi, kun hän saarnasi:- Olen varma, että talvesta tulee ankara ja tulette sen vielä kaikki kokemaan!

Mutta kun "väki" lähti pois Siniruohomaahan talveksi ja jätti huolimattoman talonvahdin ja tämän kelvottoman rakin pitämään huolta talostaan, jokainen Kanikukkulan asukas tiesi, että Aatu-enon ennustuksesta oli tuleva tosi useammallakin tavalla.

Kaikki Kanikukkula-kirjasta tutut pienet eläimet ovat jälleen mukana: Toimintatarmoa ja vauhtia uhkuva pikku Jyri, isä ja äiti, erinomainen Etelän herrasmies, Nökömurmeli, Severi Haisunäätä ja monet, monet muut.

Kirjoittanut: Robert Lawson

Suomennos: Kersti Bergroth

Kustannus: Karisto 1980

(Tämä kirja kulkeutui meille, kun kirjasto lahjoitti päivähoidolle poistettuja kirjoja. Meille kulkeutui paljon muitakin kirjoja, joita olemme viimeaikoina lukeneet. Tämä kirja kuitenkin tuntuu lasten mielestä olevan mielenkiintoinen)  

Retkellä

Aamulla oli kipakka pakkanen ja mukava auringon paiste, kun pakkasimme mukaan neljä pulkkaa, neljä liukuria ja neljä pitkää liukuria sekä tietysti sen tärkeimmän, eli eväät reppuun. Kaksi lapsista söi aamupalan hoidossa ja kaksi kahdeksaan tulijaa söivät aamupalan kotona. 

Kaikilla oli lämpöisesti päällä, kun lähdimme odottamaan tilausajoa tienpieleen. Linja-autoa odotellessa lapset juoksentelivat lämpimikseen kävelytietä edestakaisin, ja lopulta se kyyti tulikin. Ensin kuljettaja pakkasi pulkkamme ja liukurimme tavaratilaan ja sitten pääsimmekin autoon lämpimään.

Linja-auto keräsi vielä pari hoitajaa ryhmineen kyytiin ja sitten ajettiin ohjaajamme kotiin laskemaan isoa mäkeä. Mäkeä laskettiin pulkilla, liukureilla ja pepulla, välillä syötiin eväitä, ja jotkut kävivät lämmittelemässä nuotiotulilla.

Paluumatkalla linja-autossa istui raukeita lapsia ja lähes yhtä raukeita hoitajia.

Kevään merkkejä...

Kevät on tulossa, jos vanhoihin merkkeihin voi luottaa...

• Aurinko paistaa... kyllä
• Linnut laulaa... kyllä
• Lumet aurataan teiden varsilta kauemmaksi... kyllä

• Ja koiran pa**aa on teiden varret täynnä... KYLLÄ!

Mikä siinä koiran pa**an keräämisessä on niin vaikeaa???

Räps, Räps, Räps...

Tänään meistä on otettu paljon valokuvia, yhdessä ja erikseen. Joka vuotinen päivähoidon valokuvaus on nyt sitten meidän ryhmän osalta ohi. Hienosti lapset poseerasivat valokuvaajalle, toivottavasti kuvista tuli hyviä... tai no... ainakin malliensa näköisiä.  

Meidän valokuvausaika oli tänä vuonna todella myöhään, yleensä kaikki lapset haetaan neljään mennessä, ja nyt meidän kuvausaika oli vasta vartin yli. Ajat pitivät kumminkin hyvin ja lapset haettiin suoraa kuvauksesta kotiin.

Meidän ryhmän innokkain valokuvaaja oli tosi kiinnostunut valokuvaajan kamerasta, oikein näki kuinka sormet syyhysivät, kun teki mieli tutkia kameraa. Hoidossahan lapset saavat kuvata kameralla halutessaan, ja sitten katselemme kuvia koneelta, ja muutamia olemme tulostaneet kotiin vietäväksikin.

Meillä on sellainen pikku pokkari aina pöydällä ja tämä innokas kuvaaja ehtii useasti räpsiä monia kymmeniä kuvia. Suosittelen kokeilemaan, jos teillä on käytössä helppokäyttöinen digipokkari, antakaa lasten ottaa kuvia, niissä näkyy se lapsen näkökulma hienosti, kuten esim. postauksen lopussa oleva kuva osoittaa. Itseasiassa lapset ovat ottaneet mm. toisistaan niin mahtavia kuvia, etten oikeastaan koskaan itse olisi tullut edes ajatelleeksi.

Huom! Tämän postauksen kuvat on ottanut yksi hoitolapsistani