Eilen askartelimme lasten kanssa kiikarit. Tarvikkeina käytimme wc-paperihylsyjä ja värillistä paperia. Ensin leikkasimme paperista sopivat suikaleet wc-paperihylsyjen päällystämiseen, jonka jälkeen loppu A4-kokoisesta paperista leikattiin suikaleiksi ja siitä pyöritettiin keskikohtaa varten "rulla". Lopuksi osat kiinnitettiin liimalla toisiinsa. Kiikareihin on tarkoitus vielä kiinnittää kaulanauha, jotta ne pysyvät menossa mukana.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
torstai 12. toukokuuta 2011
Aah...aurikoa!
Tällä viikolla olemme saaneet nauttia auringonpaisteesta. Lapset eivät oikein vain ole ymmärtäneet, että iltapäivällä voidaan ulos lähteä "ihan ilman" vaatteita
Me olemmekin ulkoilleet tämän viikon oikein ahkerasti ja unohtaneet lähes kaiken muun. Joskin pienin hoitolapsista vaatii myös aika paljon huomiota ja syliä.
Tiimin kanssa olemme suunnitelleet loppu kevään retkeä sekä hoitolapsille ja heidän perheilleen järjestettävää kevättapahtumaa. Tänä vuonna tapahtuman aiheena on koko perheen liikunta.
Työviikkoja on jäljellä ennen kesälomaa reilut 2½, jonka jälkeen muuttuukin työssäni moni asia, mutta niistä sitten myöhemmin.
Blogissa muuten tehtiin kävijäennätys ennen vappua, ja ensimmäistä kertaa suosituin hakusana ei ollut ipanailoa vaan... vappunaamari! Eli aika monella oli naamari hukassa vappuviikolla.
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Äitienpäiväkortti
Tämän vuoden äitienpäiväkortiksi askartelimme sydämen muotoisen pop-up-kortin. Tarvikkeina käytimme kartonkia, kiiltokuvia, ja 3D-perhosia.
Ensin lapset leikkasivat korttipohjan, jonka jälkeen leikkasin pienet lokoset kortin keskelle ja autoin lapsia taittamaan kortin muotoonsa. Kortin päälle kiinnitettiin 3D-tarralla perhonen ja sisälle liimattiin kartogilla vahvistettu kiiltokuva. Lopksi kirjoitettiin asiaan kuuluvat tervehdykset omakätisesti.
Äitienpäivälahja
Äitienpäivälahjaksi askartelimme valokuvakehykset. Kehys on tehty kolmiosaisesta korttipohjasta ja koristeena on käytetty askartelutikkuja ja puukuvioita. Kortti pysyy pystyssä takana olevan "jalan" avulla. Kehykseen kiinnitimme kaksipuoleisella teipillä lapsen oman kuvan, jossa oli jo valmiina Onnea Äitienpäivänä-teksti. Kuvan voi siis halutessaan irroittaa, niin ettei kuva vaurioidu. Kuvat saimme valokuvaajalta lahjana, valokuvien mukana.
tiistai 3. toukokuuta 2011
Loma!
Talvi on ollut pitkä ja työntäyteinen, eikä vain töissä vaan myös vapaa-aikana on työtä riittänyt. Tämän viikon olen lomalla perhepäivähoitajan työstäni, mutta vapaa-aika menee muissa hommissa.
Myös blogi on loppu viikon lomalla. Blogi päivittyy seuraavan kerran äitienpäivänä, jolloin äidit ovat jo avanneet lasten tekemät lahjat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




