Här kommer Pippi

Meidän ryhmä on kyllä aikamoinen Peppien sekamelska. Leikkitaidot on hakusessa, ja käytöstavatkin ovat varmaan vielä lomalla. Meidän päivät on aikamoista kaaosta ainakin aina välillä. Toisia ei kuunnella, suututaan jos ei saada mitä halutaan, tönitään, härnätään, syljetään ja huudetaan.   Lelut on heitelty pitkin poikin ja muovailuvahasta hauskimmat tekeleet olivat kakka ja kasakakka, mielikuvitusta siis riittää - ainakin kakkajuttujen verran. Että jos olette miettineet niin semmoista meille kuuluu...ihan normaalia.

Tänään on vasta pesty keittiön lattiat maidolla ja kaapin seinät syljellä, ällöä hommaa kumpikin. Jos jotain positiivista tässä on, niin viimeksi ne lattiat pestiin syljellä, mutta maito pysyi omalla reitillään matkalla kupista vatsaan.

Ollaan keskusteltu tunteista, ja siitä että niitä tunteita on muillakin kuin itsellä. Jos tekee kaverille kiusaa, niin ei se kaveri siitä yhtään enempää tykkää kuin itsekään jos joutuu kiusatuksi. Nyt ollaa siinä pisteessä harjoitteluketjua, että teoriassa asia käsitetään, mutta toteutus vielä ontuu. Josko se jossain vaiheessa myös iskee tajuntaan... toivottavasti ei konkreettisesti eikä liian lujaa.

Toisaalta taas ollaan keskusteltu lasten kanssa ihmisen anatomiasta, kun kaikilla meillä kuulemma on pippeli... Niin varmaan ja samalla teorialla tätikin on setä.

Pyörät ne pyörivät...

Huomenna sitten suuntaamme aamuvarhaisella kohti linja-autopysäkkiä, jossa pakkaudumme tiimimme hoitoryhmien kanssa linja-autoon ja suuntaamme jokavuotiselle retkellemme. Tällä kertaa teemmekin kokopäivän kestävän retken, aiempien puolipäiväretkien sijaan. Hivenen omaa työtä säästääksemme menemme syömään valmiin pöydän ääreen, jolloin mukaan ei tarvitse pakata kuin välipaloja - välipaloja monikossa siksi, että matkaan lähdemme jo aamuvarhain ja lapset syövät aamupalansa jo ennen seitsemää. 

Joten ei muutakuin ... ympäri ja ympäri... ja ihmiset ajella hytkytti... koko päivän!

Valmiina uuteen retkeen

Tällä viikolla olemme retkeilleet syksyn ensimmäisen eväsretken uusien tarvikkeidemme kanssa. Eilen aamulla pakkasimme termokset täyteen jauhelihakeittoa, ja muut tykötarpeet pakattiin pieneen kylmälaukkuun ja vesitiiviiseen pussiin. 

Aamulla päivän ohjelmaa läpikäydessä lapsia vähän ihmetytti, kun lounasaikaan ollaankin vielä metsässä, ja kyllähän sitä ruokailua kyseltiin muutaman kerran, kunnes takaisin tullessa ryhmän vanhin mietti mitä tänään syödään ja itsekin jo havahtui siihen, että ai niin mehän syötiin jo.

Retkellä olikin niin hauskaa, että päätimme näin aluksi retkeillä viikottain lounaseväinemme ja palata sisälle lepohetkeä viettämään. Nyt kipot ja kapot vain odottelevat uutta retkeä.

Se on siinä

Siinä ne nyt kököttävät, lähes valmiina tulevan kauden retkille: Meidän "ihan uudet" kärryt! Syksyä varten on uusia suunnitelmia: Vähitellen alkaa olla tarvikkeet hankittuna uusiin seikkailuihin, ja lisää tarvikkeita hankitaan tarpeen mukaan sitten matkan varrella. 

Kärry on varustettu tarvikekorilla, parilla "turvavyöllä" ja rataslenkeillä, joten kuljettaessa pienimmät voi laittaa kyytiin ja isoimmat voivat pitää kiinni rataslenkeistä. Aluksi kärryt saavat toimia erilaisten tarvikkeiden kuljettana mm. leikkipuistoon, jossa sopivilla ilmoilla olemme järjestäneet lapsille yhteistä toimintaa mm. askartelua tai maalausta. Tätäkin toimintaa pystytään nyt laajentamaan, kun myös isompien tarvikkeiden kuljetus onnistuu kärryillä paremmin kuin rattailla, joissa molemmat paikat on varattuna.

Tulevana syksynä pyrin opiskelujen ja haastavan ryhmäni kanssa toimimisen lomassa myös kirjoittelemaan tänne blogiin meidän uusista kuvioista, joiden toki toivon olevan myös lapsille mieluisia, eli aiemmin vinkkamani ympärivuotinen retkeily tulee vähitellen lisääntymään siten, että loppukaudesta pystyisimme retkeilemään silloin tällöin myös kokopäiväisesti.

Vähän kuitenkin vielä ennen syksyä vedetään henkeä kesäloman muodossa, nyt parin viikon ajan puuhaillaan lasten kanssa, toivottavasti lämpenevässä kesäsäässä. Loman jälkeen työt jatkuvat ainakin tällä tietoa samalla ryhmällä, ja uusilla kujeilla, opiskeluja unohtamatta.

Kevät sää, lämmittää...

Vihdoinkin meillekin on tullut lämpimät kevätilmat. Ja pakkohan tästä on kaikki repiä irti, kun ei sen kauaa luvattu kestävän. Tällä viikolla ollaan sitten viihdytty ulkona ja retkeilty ahkeraan. Retkeily on kyllä näillä säillä mahtavaa, mutta mielessä siintää kuitenkin uusien retkeilykamppeiden hankinta ja retkeilyn lisääminen ympärivuotisesti.  Siitä sitten joskus lisää.

Jaa niin niihin meidän retkiin... Eilen suunnattiin vihdoinkin vähän kauempana olevalle leikkikentälle katsomaan siellä viime syksynä valmistunutta remonttia. Ihan mukavaa oli lapsilla, kun tarjolla oli ihan erilaisia vempaimia kuin meidän omalla kentällä. Aika paljon oli pienellä kentällä väkeä, kun paikalle ilmestyi myös päiväkodin väkeä, meidän viiden hoitajan ryhmien lisäksi. 

Tänään oltiin ihan oikella retkellä ja suunnattiin paikalliselle leirintäalueelle. Retki venyikin reilua tuntia pidemmäksi kuin olimme aluksi suunnitelleet, koska autojen aikataulut eivät eilisestä varmistelusta huolimatta ihan menneetkään niinkuin oli sovittu. Ketään kuitenkaan ei haitannut retken venyminen ja mikäs siinä oli ollessa, kun aurinko paistoi vatsan sain täyteen ruokaa ja jälkkäriksi vielä jäätelöäkin. Ihme ja kumma pienimmätkin pysyivät hereillä kunnes päästiin takaisin hoitoon ja pesun kautta omiin sänkyihin.

Kiva, kiva... vähän pohdintaa

kuva:Iltasanomat

Sieltä se löytyy 20. sijalta arvostetuimmista ammateista. Tämähän on vain ns. keltaisen lehdistön "kattava" tutkimus, mutta paistatellaan nyt edes vähäsen, onhan toi aika hyvä saavutus kun listalla ammatteja on 457. 

Mietin tässä taas kerran kaikkien viimeaikaisten tapahtumien valossa tätä meidä ammattikuntaa. Kuinka aina puhutaan kuinka arvokasta työtä tehdään, ei vain perhepäivähoidossa vaan koko varhaiskasvatuksessa. Puhutaan varhaiskasvatuksen laadusta, tai laadun puutteesta. Mikä koulutus varhaiskasvattajalla pitäisi olla ja onko perhepäivähoito ollenkaan varhaiskasvatusta? Ja onko se koulutus kuitenkaan mikään tae siitä laadusta?

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa työskentelee erittäin kirjavan koulutustaustan omaava henkilöstö. Ajatellaanpa vähän: jos työntekijä on n. 60-vuotias, on hän valmistunut ammattiinsa ehkä noin 40 vuotta sitten ja nuorimmat työntekijät ovat vastavalmistuneita. Koulutustausta siis on kirjava jo siksi, että hoitajat ovat eri ikäisiä. Ja tämä tilanne on sama riippumatta siitä puhutaanko päiväkodeista vai perhepäivähoidosta. Koulutustausta voi olla opisto-, yliopisto-, ammattioppilaitos- ja ammattikorkeakoulupohjaista, koulutusnimikkeitäkin löytyy monia, kuten perhepäivähoitajaa,

lastentarhanopettajaa, lähihoitajaa, päivähoitajaa, kodinhoitajaa, lastenhoitajaa, lastenohjaajaa, kasvatustieteiden kandidaattia, sosionomia ja varmaan vielä jotain muitakin. Koulutuksen kestossakin on eroavaisuuksia, koulutukset ovat mukautuneet vuosien saatossa enemmän tai vähemmän palvelemaan työelämän tarpeita. Koulutuksen sisältökin on muuttunut vuosien varrella, ja tulee muuttumaan edelleen.

Mitä se laatu oikein on? Kenen näkökulmasta sitä laatua tarkastellaan? Pelkkä koulutus ei vielä takaa laatua, vaan sitä koulutusta pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti, vastaavasti taas ilman koulutusta oleva voi tarjota lapselle hyvinkin laadukasta ja aikaansa seuraavaa kasvatusta. Suuressa roolissa varhaiskasvatuksen tämänhetkistä murrosta ovat kunnissa päätöksiä tekevät henkilöt. Arvostavatko he varhaiskasvatusta satsaten varhaiskasvatukseen sekä esimies- että henkilöstötasolla. Jos kunnat satsaavat rahaa lapsiin kehittämällä varhaiskasvatusta kaikissa sen muodoissa, ja mahdollisesti ei tarvita edes nykyistä enempää rahaa, vaan sitä että varhaiskasvatuksen nykyistä "koneistoa" käytetään nykyistä luovemmin ja tehokkaammin yhteistyötä lisäämällä ja tunnustamalla kaikkien työntekijöiden vahvuudet nykyisen ja tulevan varhaiskasvatuksen hyväksi.

Itse ainakin uskon että meillä kaikilla on jotain annettavaa sille pienelle lapselle, jonka kohtaamme päivittäin, myös itsessämme.