torstai 21. marraskuuta 2013

Lunta - meillä sataa lunta!


Aamupäivän ulkoilun aikana alkoi sataa lunta. Kyllä sitä onkin jo odoteltu, lumen tulo saa aina mielen jotenkin virkeäksi.

Tänään on opiskelijan toiseksi viimeinen päivä täällä meillä, ja jo nyt tiedän, että lapsille tulee kova ikävä tätäkin opiskelijaa, samoin kuin edellistäkin. Opiskelija on tosi aktiivinen ja lapset pitävät hänestä. Tällä viikolla olenkin vitsaillut, että ensi viikolla arki taas alkaa, ja minulkin pitää alkaa tehdä omat työni ;D
Joulujuhlan suunnitelmat käytiin eilen läpi tiimin kanssa, ja nyt ei enää tarvi kuin harjoitella loput ohjelmat, jotta saadaan taas kerran mukava juhla aikaiseksi. Tämän vuoden ohjelma on hievenen erilainen kuin aikaisempien, nii olemme voineet harjoitella esityksiä koko syksyn.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana blogi sinulla on. Varmaan viikon ajan olen tätä lukenut ja suurimman osan teksteistä kahlannut läpi. Olen itse neljän lapsen äiti ja vastavalmistunut lto. Haaveilen pph:n töistä kunhan viides muksu on syntynyt ja vähän kasvanut. Täältä sain monenlaista inspiraatiota. Vaikutat kasvattajana samanhenkiseltä kuin minä. Lapsen näkökulma tuntuu olevan sinullekin tärkeä. Mahtavaa! Luen siis jatkossakin blogiasi. :) Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Hyvin olet rivien välistä lukenut, kyllä meillä pyritään huomioimaan lapset yksilöinä.

      Poista