tiistai 21. toukokuuta 2013

Kevättapahtuma



Torstaina juhlimme kevättä koko tiimin voimin. Mukaan kutsuttiin perinteisesti kaikki hoitolapset perheineen.

Juhlien teemana oli tällä kertaa sirkus, ja lasten tehtävänä olikin kiertää erilaisissa toimintapisteissä keräilemässä tarroja passeihinsa. Täydellä passilla sain tietysti pienen palkinnon. Tehtävä"rasteilla" lapset pääsivät koittamaan sirkustaitojaan mm. tasapainoilemalla laudalla ja narulla, heittämään palloja, kisailemaan voimanaisen kanssa, temppuilemaan pellejen johdolla sekä huolehtimaan sirkuksen omasta lemmikkigorillasta.

Lapset ja hoitajat olivat toki pukeutuneet teemaan sopivasti; lapset olivat pellejä, hoitajista löytyi pellejen lisäksi mm. eläinten kesyttäjä, voimanainen ja taikuri.

Ilma oli kesäisen lämmin ja kaikilla oli hauskaa jälleen kerran. Suomen jääkiekkopelin jääminen väliin ei enää harmittanut ketään ihan niin paljon, kun punanenäiset juhlijat lähtivät illan päätteeksi kohti kotia.


2 kommenttia:

  1. Kuullostaapa tosihauskalta, varmasti lapset ovat tykänneet...tästähän saisi huippu idean lasten synttäreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä juhlissa viihtyivät lapset ja myös heidän vanhempansa.

      Meillä perheet jo osaavat odottaa kevättapahtumia, ja mukaan ilmoittautuukin yleensä lähes kaikki perheet; yhteensä yli sata lasta ja vanhempaa.

      Poista