torstai 27. toukokuuta 2010

Töiden järjestely päivän aikana


Aina joskus joku ihmettelee, miten perhepäivähoitajana saan kaikki asia tehtyä päivän aikana.

Ensinnäkin pitänee todeta, että lapset käyttäytyvät hoidossa yleensä hyvin ja tottelevat hoitajaansa, jopa ne rasavilleimmät pikkupojatkin, joiden kanssa äidit repivät hiuksiansa. Lapset osaavat olla aikamoisen vieraskoreita Silmänisku.

Toiseksi on hyvä muistaa se, että perhepäivähoitajalla ei oikeasti ole kiire minnekään. Moni lapsi menee ihan lukkoon jos hoputetaan, ja sitten ei ainakaan mistään tule mitään, ja lopulta kaikkia alkaa kiukuttaa.

Kolmanneksi kun kaikki asiat tapahtuvat samassa järjestyksessä joka päivä, esim. aamupala-ulos-sisään-lounas jne. lapset tietävät jo aika hyvin mitä seuraavaksi tehdään. Ne muuttuvat asiat kannattaa kertoa lapsille hyvissä ajoin, niin lapset eivät jää häkeltyneinä pyörimään ympyrää siirtymätilanteissa, kun tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu.

Neljänneksi lapset kannattaa ottaa mukaan tekemiseen jos vain intoa riittää: ruoanvalmistukseen, siivoukseen jne.

Töiden järjestely alkaa sillä, että sallii itselleen sen, että vaikka kuinka hyvin olisi asiat etukäteen suunnitellut, niin lasten kanssa kaikki ei aina suju niin kuin suunnittelee. Takataskussa on siis aina hyvä olla varasuunnitelma ja mielellään vielä varasuunnitelman varasuunnitelma.

Ruoanvalmistus ja kaupassa käynti

Ruoan valmistan yleensä aina aamulla puolivalmiiksi tai esimerkiksi niin että sen voi laittaa uuniin tai jättää liedelle hautumaan ulkoilun ajaksi.  Sitten ulkoilun jälkeen teen loppuvalmistelut. Hyvänä apuna tässä on ajastettavat kodinkoneet, jotka kummasti helpottavat ruoanvalmistusta... oikeastaan en enää muistakaan miten tein ruokaa aikaisemmin kun ei ollut ajastuksia...

Jos olemme aamupäivällä menossa jonnekin pidemmälle reissulle, valitsen päivän ruoaksi joko keittoa, jonka voi laittaa valmiiksi aamulla tai sitten laatikkoa, jonka voi jättää huoletta uuniin paistumaan. Tällaisina päivinä otan myös kaikki ruokailussa tarvittavat välineet valmiiksi pöytään ennen uloslähtöä.

Kaupassa käyn yleensä työpäivän jälkeen autolla ja ostan ison satsin ruoka-aineita kerralla. Yleensä kun omat lapset tulevat viikonlopuksi kotiin teen perjantai-iltana, tai lauantaina isoimmat ostokset, viikonlopun ruoan perheelle, maanantain ruoka hoitolapsille, ja koko seuraavaksi viikoksi tarvittavat ruoka-aineet kuten perunat, juurekset, pakasteet yms. hyvin säilyvät ruoka-aineet. Maanantaina sitten haen loppuviikoksi tarvittavat maidot, lihan, hedelmät yms. tuoretavarat. Joskus harvoin käymme lasten kanssa lähikaupasta hakemassa jotain unohtunutta tai loppunutta, kuten esim. maitoa tai leipää.

Siivous

Lelujen kerääminen meillä kuuluu lapsille, ja kun sitä ahkerasti harjoitellaan, niin kaikki sen myös oppivat. Yleensä isommat lapset ohjaavat pienempiä, ja pienimmät oppivat sitten vähän kuin vahingossa lelujen keräämisen. Ja kun leluille on järjestetty omat paikat siten, että lapset myös itse saavat ne paikoilleen, sujuu lelujen kerääminen kohtuullisen näppärästi. Lelulaatikoihin voi liimata myös kuvia helpottamaan keräämistä: esim. autolaatikkoon auton kuva, dublolaatikkoon voi leikata dublopaketista kuvia jne. Ja jos ei halua katsella niitä lelulaatikoita silloin kun ei tee töitä, ne voi piilottaa vaikka kaappiin tai vaatehuoneeseen.

Muutaman kerran vuodessa kaikki lelut pestään, ja silloinkin lapset pääsevät mukaan tekemiseen. Lapsista on mukavaa päästä pesemään vaikkapa nukenvaatteita tai dubloja... tai ihan mitä vaan kunhan saa leikkiä vedellä.

Toisinaan imuroin päivän aikana ja joskus päiväuniaikaan, jos olen oikein ahkeralla päällä, saatan jopa pestä lattioita, tai ikkunoita. Useimmiten päivänaikan kuitenkin siivous on lähinnä lattian lakaisua ja lasten sotkujen siivoamista. Hoitolasten petivaatteet yms. laitan pyörimään  koneeseen usein päiväunien jälkeen ja ripustan kuivumaan kun tulen ulkoa. Astianpesukoneen tyhjennän ja täytän usein siinä välissä kun itse olen jo syönyt ja lapsilla on ruokailu vielä kesken, tai sitten lasten syödessä välipalaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti