sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäiväkortti


Isompien kanssa askartelimme hieman vaikeammat kortit, koska meillä ollaan innostuneita paperin taittelusta. Olin jo aiemmin kesällä jostain netistä tallentanut koneelle ohjeen kauluspaidan taittelemiseksi.

Tarvikkeina meillä tässä siis A5-kokoinen kuviopaperi, pieni pala väripaperia, korttipohja, Onnea-tarra, tussi, liimaa ja koristeita oman valinnan mukaan. Ensin taittelimme paidat ohjeen mukaan, joskin kravatin teimme ohjeesta poiketen paperista leikkaamalla. Sitten liimasimme paidan 2-osaiseen korttipohjaan Onnea-tarran kanssa. Sisälle lapset kirjoittivat isälle ja liimasivat halutessaan koristeita.



Isänpäiväkortti



Tämän vuotiset kortit ovat aiemmin tekemiemme isänpäiväkorttien muunnoksia, nyt vain kuvioitu paperi on päällimmäisenä ja yksivärinen kortin sisällä. 

Tarvikkeina käytimme vesiväripaperia, värillistä paperia, peitevärejä, liimaa, Onnea-tarroja ja liima/tarrapaperia.

Aluksi vesiväripaperi kasteltiin märäksi ja siihen tehtiin kuvioita muutamalla värillä märkää-märälle tekniikalla. paperi kannattaa kastella kunnolla, jotta värit leviävät hyvin.

Kuivumisen jälkeen paperi taitetaan kortiksi ja sisään liimataan yksivärinen hieman pienempi paperi. Kortin sisään lapset piirsivät isän kuvan ja hoitaja kirjoitti yksinkertaisen onnittelun. Kanteen liimattiin Onnea-tarra ja kuviolävistäjällä tehtyjä lumihiutaleita, jotka liimattiin tarrapaprin avulla paikoilleen.
 


perjantai 9. marraskuuta 2012

LetraTac - liimapaperi


Letra Tac on nopeasiisti ja taloudellinen tapa kiinnittää paperia ja kartonkia. Se toimii siirtämällä erittäin ohut liimapistekerros paperiin tai kartonkiin, myös  reunat tarttuvat jopa pienissä, epäsäännöllisen muotoisissa kohteissa.
LetraTac on kuiva liima joten ei sotkua eikä hajua. Se siirtyy vain minne haluat ja ylimääräisen voi helposti harjata pois. LetraTac voidaan myös asemoida uudelleen useita kertoja ennen lopullista tiukasti pysyvää, hapotonta kiinnitystä.

Tämän pakkauksen löysin kerran Tiimarista, ja tämä onkin osoittautunut käteväksi liiman korvikkeeksi mm. korttiaskartelussa. Tuotetta on lapsenkin helppo käyttää.

Koska pakkauksessa ei ole sanan sanaa suomea, niin ylläoleva teksti on minun "hyvällä" kielitaidolla lontoonkielestä käännettynä kutakuinkin noin. Mitään vastuuta en käännöksestä kumminkaan ota :D

Perjantai


Tänään olemme lasten pyynnöstä leiponeet. Alkuviikosta kun kyselin lapsilta, mitä tekisimme isälle lahjaksi, isommat halusivat ehdottomasti leipoa pullaa. Eihän siinä sitten muuta voinut tehdä kuin leipoa. Eilen teimme kävelyretken kauppaan ostamaan koristeita pullan päälle, joskin tarjonta oli vähän huono esim. tähtiä ei löytynyt, joten tyydyimme sitten ostamaan sokeri- ja geelikuorrrutetta, loput koristeet kaiveltiin kaappien kätköistä.

Alkuviikosta jo varmistimme, ettei ketään tulla hakemaan hoidosta "liian" aikaisin, jotta ehdimme saada pullat valmiiksi. Nämä pullat leivoimme siis iltapäivällä unien jälkeen ennen välipalaa, ja koristelut sitten välipalan jälkeen.

Koristelluista pullista lapsi valitsi kauneimman isälle pakattavaksi pieneen sellofaanipussiin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Hysss...

Tällä viikolla olemme lasten kanssa askarrelleet isänpäiväkortteja, joten niistä sitten myöhemmin. Jotain pientä lahjaakin isälle on kehitteillä, katsotaan josko lapset innostuvat.

Näistä sitten paremmin tuonnempana.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Konsertissa


Tänään aamusta pakkasimme reppuun tossut ja kameran, puimme vaatteet päälle ja menimme tienpieleen odottamaan linja-autoa, joka vei meidät Tuubakimalainen-konserttiin. Konsertti oli hauska ja siinä tutustuttiin useampaan torveen... anteeksi siis vaskipuhaltimeen. Esiintyjät huomioivat lapset hyvin, ja lapset pääsivätkin laulamisen lisäksi myös soittamaan sekä puhaltimia että haketinta.