maanantai 18. huhtikuuta 2016

Taas maanantai



Tänään paistaa aurinko!

Kerrankin maanantai näyttää hyvältä, joskin taas osa lapsista on sairaana ja osa vapaalla, joten viikko on aloitettu kevyesti yhden lapsen kanssa. Onneksi ulkona löytyy kavereita, ettei ihan tylsistytä. 

Toivottavasti porukka olisi huomenna kasassa, koska saamme esimiehen seuraksemme koko päiväksi. Täksi viikoksi on luvattu vesisadetta, joten kurakeliä luvassa. Lapset löytävät kyllä vettä vaikka aavikolta, joten ihan sama mistä se vesi tulee - taivaalta vai maan uumenista. Ja jos vettä ei sada tai löydy hiekkaa kaivamalla, niin aina löytyy joku nokkela lapsi, joka huomaa tarkistaa lelulaatikon kaikki sopukat. 

Huomenna on myös tämän kauden toiseksi viimeinen liikuntahallivuoro, vielä ensi viikolla pääsemme hallille, ja silloin vietämme jo etukäteen vappua. Lisäksi äitienpäiväkin on ihan ovella. Lahjaidea on ollut valmiina jo hyvän aikaa ja lahjaa on jo valmisteltu aiemmin, enää kortti on mietinnässä, tai oikeastaan kaksi; toinen helposti toteutettava, jotka pienemmätkin osaa tehdä ja sitten isommille jokin malli jossa olisi vähän haastetta. Jospa nuo vielä saataisiin jopa tehtyä tällä viikolla.

Mukavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Mä en ole vielä keksinyt äitienpäivälahjaa lasten tehtäväksi. Tai siis keksin yhden, mutta se ei enää ehdikkään äitienpäiväksi. No, tämä viikko menee vappuhulinoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna vappu ja äitienpäivä ovat viikon välein joten eipä tässä muihin askarteluihin jääkään aikaa.

      Poista