torstai 31. maaliskuuta 2016

Sumuinen aamu



Aamu alkoi sumuisissa merkeissä, ei vain omassa päässäni vaan myös ulkona. Jotenkin näinä pätkäviikkoina on vaikea päästä jälleen vauhtiin, kun tuntuu että viikko loppuu ennen kuin alkaakaan.

Tämän viikon aloitimme liikuntahallilla, ja eilen ulkoilimme lähimetsässä. Metsä on siitä mukava ulkoilupaikka näin keväisin ( tietysti myös syksyisin), kun jokapaikassa on niin märkää, että aina saa ihmetellä kuinka vaatteet kuivuvat iltapäiväulkoiluun mennessä. Tänään olisikin sitten tarkoitus ulkoilla ihan lähileikkikentällä, joten tiedossa tänään: kuravelliä ja märkiä lapsia. - No lapsilla ainakin siis on kivaa.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi sattumalta ja jään seurailemaan. Itselläni on ollut tammikuusta saakka kaksi hoitolasta ja pph-jutut kiinnostaa!

    VastaaPoista