perjantai 28. kesäkuuta 2013

Perjantai

Tänään olimme lasten kanssa keskustan isolla leikkikentällä, kun eilen ei uskallettu sinne lähteä kävelemään. Eiliseksi meille oli siis luvattu ukkosmyrskyä, mutta eipä sitä tänne saatu vaan kierteli naapuripitäjiä ympäriltä.

Leikkikentällä olikin paljon väkeä meidän lisäksemme, oli vanhempia lapsineen. Meidän lapsia kiinnosti erityisesti pieni vauva, joka yhdellä äidillä oli mukana.

Erityisen hauska oli huomata kuinka tutuiksi lapsemme ovat tulleet varahoitopaikan hoitajien kanssa. Lapset olivat niin innoissaan heistä, että ajattelimme jo kysyä, josko lähtisimme toisen hoitajan kanssa kahville ja noutaisimme lapsemme sitten pois leikkikentältä, kun varahoitopaikan hoitajatkin lähtevät takaisin päin.

No, ei sitten kumminkaan menty kahville, mutta aika hyvin lapset ulkoistivat itsensä meidän hoidosta. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti