torstai 17. maaliskuuta 2011

Kiireinen viikko




Tämä viikko on ollut kiireinen, olemme olleet lähes joka aamupäivä lasten kanssa jossain menossa.

Maanataina olimme aamupäivän liikuntahallilla, joskin lähdimme aika ajoissa pois, koska lapsia ja hoitajia oli paljon ja käytössämme vain vain yksi lohko, koska koululaiset käyttivät kahta muuta lohkoa. Onneksi koululaiset eivät olleet ihan aamusta paikalla, joten lapset ehtivät juosta ja kiipeillä kuitenkin ihan riittävästi sille aamulle.

Tiistaina ulkoilimme metsässä, koska oma pihamme on niin jäinen, ettei siinä voi tehdä juurikaan mitään, kun ei voi kaivaa ja juosta ei uskalla, kun kaatuu koko ajan. Onneksi metsässä lumi ei ole tamppaantunut ihan niin tiukkaan. Ja metsässähän lapset viihtyvät vaikka kuinka kauan.

Keskiviikkona olimme kirjaston satutunnilla. Aiheena olivat sarjakuvat.  Tällä kertaa kuulimme tarinoita siitä kun Peppi tulee Huvikumpuun ja Peppi käy sirkuksessa. Lopuksi väritettiin sarjakuvahahmoja ja saatiin tarrat passeihin.

Tänään kävimme valokuvauksessa ja kaikki lapset olivat hienoissa vaatteissaan. Lapset olivat tosi reippaita ja ketään ei edes pelottanut. Toivottavasti kuvista tuli hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti