Mitä voi tehdä sisällä?

Nyt on pakkasjakso jatkunut jo jonkin aikaa, ja sisäleikkipäiviä on ollut muutoinkin tänä talvena useita... pitkästä aikaa. Talvet ovat viime vuosina oleet todella leutoja, joten tällainen talvi tuntuu jo vähän "oudolta".

Osa ryhmän lapsista on sellaisia "palelevia", joilla ei auta vaikka mitä pukee päälle, niin aina palelee. Totuuden nimessä kuinka moni aikuinen ulkoilee näillä pakkasilla (yli -20) joka päivä tunti kausia? Tai edes käy happihyppelyllä: pukee ensin monta kerrosta vaatetta ja sitten hikipäässä menee ulos viideksitoista minuutiksi?

Meillä lapset kyllä viihtyvät sisälläkin, on se senverran harvinaista herkkua. Meillä suurin osa leluista on sijoitettu niin, että lapset saavat ne itse otettua leikkeihinsä, ja yleensä jos vain on aikaa leikkiä, kuten nyt pakkasella on, niin kyllähän ne kaikki tavarat sitten onkin ympäriinsä.

Mutta sitten osa tavaroista on kaapeissa vähän "piilossa", ja tällaisina pidempinä aikoina jos ollaan oltu sisällä, niin olen sieltä "piilosta" antanut leluja leikkeihin. Samoin ehditään paljon pelata pelejä, piirtää, jne. kun ei ole kiire minnekään. Lapsia ehtii pitää sylissä ja paijaan ihan toisin kuin niinä päivinä kun ollaan ulkona. Olemme myös pujoteelleet helmiä naruihin... ajatelkaa kuinka helppo ja yksinkertainen asia voi tehdä lapsen onnelliseksi!

Ei näitä pakkasia kai nyt kumminkaan enää älyttömästi voi kestää?

Pistelyneulat ja -alustat

 Meillä on käytössä tällaiset pistelyneulat, jotka olen joskus kymmenen vuotta sitten ostanut askarteluliikkeestä. Itse pidän tästä mallista, kun näissä ei ole terävä kärki, vaan sellainen pyöreähkö. Näillä ei ainakaan ihan helposti saa reikää sormeensa.

Alustat olen itse askarrellut päällystämällä puuvillakankaalla huokoista rakennuslevyä. Nämä ovat olleet ihan toimivia, vaikka askarteluliikkeet myyvät myös alustoja. Sattuivat vaan olemaan loppu juuri silloin kun olisin alustoja tarvinut. 

Lumitähti

 Tänään on taas lähes -20, ja olemmekin askarrelleet tällaisia lumitähtiä. Materiaaleina on käytetty kartonkia ja  silkkipaperia. Reijät on pistelty pistelyneulalla, sitten liimattu silkkipaperi ja lopuksi tähden ulkoreuna on leikattu saksilla. Näin monimuotoisessa työssä kannattaa silkkipaperi liimat ennen leikkausta, mutta jos muoto on helpompi niin silloin voi silkkipaperin liimata vasta leikkauksen jälkeenkin.

Aika hyvin meidän lapsilta, 2½-4v, sujui pistely, vaikka tätä tekniikkaa emme ole näiden lasten kanssa aikaisemmin käyttäneet. Pienimpiä toki piti vähän auttaa kun pistelyreijät olivat vähän harvassa.

Sisähommia

 Vietämme kolmatta päivää sisällä. Kolmen päivän aikana olemme askarrelleet, leiponeet, pelanneet, rakennelleet, leikkinneet... Eikä ole yhtään tullut aika pitkäksi.

 Tänään hoidossa vain yksi lapsi, kun muut ovat sairaana tai muuten vain kotona. Ollaankin sitten kaivettu kaapista sellaisia leluja käyttöön, millä ei oikein voi leikkiä silloin kun on pieniä lapsia hoidossa. Ollemme esimerkiksi rakennelleet Geomag- magneeteilla.

 Lapsi halusi tehdä itsellen myös "lukujärjestyksen" kun kerran isoveljelläkin sellainen on. Olemme siis tehneet myös lukujärjestyksen tänään. Lapsi oli oikein tyytyväinen, ja valitsi aika monta autotarraa koristeeksi.

 Meillä muuten on nykyisin käytäntönä, että pitää ilmoittaa ohjaajalle, jos hoidossa on vain yksi lapsi, jos vaikka tarvitaan lisävoimia yksiköihin. Jaa no ilmoitettu on ennenkin, mutta se on ollut sellaista vapaaehtoista. Nyt annettiin ymmärtää, että kotona ei parane ruveta laiskottelemaan, vaan yksiköissä voi olla aina tarvetta lisä käsille tai silmäpareille.

 Kehtasin kyllä kysyä, että onkohan kukaan huomioinut, että mitäs sen yhden lapsen vanhemmat tykkää siitä, että kesken päivän hoitopaikka muuttuukin perhepäivähoidosta päiväkotiin. Ja pitäähän sekin huomioida, että lapsen kanssa voi turvallisesti sinne yksikköön siirtyä. Itsellä aikakin lähimpään yksikköön matkaa 3-4 km, joten ei sinne ihan nopsasti kipaista!

Oho!

Kaikkea sitä löytääkin laatikoistaan. Laittelin hoitolasten papereita järjestykseen kansioon, ja samalla kun etsin yhtä postissa tullutta lappua käteeni osui kirjekuori, johon olin laittanut opiskelijan tutkintotilaisuudessa saamani palautelomakkeen.

Olen siis käynyt marras-joulukuussa arviomassa erästä opiskelijaa, ja silloin joulukuussa arviointitilaisuudessa olen saanut palautekyselyn, joka olisi siis pitänyt täyttää ja palauttaa koululle. Kai se vielä ehtii...

Ja nytpä tuli mieleen, että minulla on henkilöstökyselyynkin vastaaminen vielä tekemättä, taidankin nyt sitten heti hoitaa molemmat asiat pois päiväjärjestyksestä, joten tulen kertomaan tästä päivästä sitten myöhemmin, ehkä...

Omat lelut?

Aina silloin tällöin lapset tuovat omia lelujaan hoitoon. Lelu voi olla lapselle niin rakas tai muutoin tärkeä, että sitä pitää saada näyttää hoitokavereille ja hoitajalle. Oma lelu voi olla myös uni- tai turvalelu, joka helpottaa lapsen päivää.

Omien lelujen tuomisesta hoitopaikkaan täytyy tietysti olla jonkinlaiset yhteiset pelisäännöt vanhempien ja hoitajan välillä, muutoinhan asiasta saattaa tulla jopa jonkin asteinen valtataistelu siitä kumman sana on "laki" hoitajan vai vanhemman.

Käytäntöjä on tässäkin asiassa monenlaisia. Toisissa hoitopaikoissa ei sallita omia leluja ollenkaan, käytössä on lelupäivä tai hoitoon saa viedä leluja niin paljon kuin huvittaa, koska tahansa.

Itse kuulun hoitajana niihin hoitajiin, jotka antavat tuoda omia leluja hoitoon ihan milloin vaan ja lähes kuinka paljon tahansa. Mutta sitten kun niitä leluja tuodaan, niitä pitää lainata myös toisille, ja niistä pitää itse huolehtia, että ovat iltapäivällä repussa lähdössä kotiin. Hoitajana minulla eii ole aikaa lähtötilanteessa etsiä kadonneita leluja ympäri taloa. Meillä tämä on ollut toimiva käytäntö jo useita vuosia. Näin lapset oppivat myös jakamaan jotain omaansa ja huolehtimaan tavaroistaan.

Ainoan poikkeuksen tässä leluasiassa tekevät uni- ja turvalelut, jotka ovat lapsen "omia" ja niitä ei ole pakko lainata, jos ei halua. Kuitenkin kun lapsi oppii jakamaan muut lelunsa, niin silloin se uni- tai turvalelukin opitaan lainaamaan hetkeksi toiselle, kun lapsi tietää saavansa sen takaisin. Aikaa myöten uni- tai turvalelu usein myös unohtuu reppuun odottamaan sitä unta tai pahaa mieltä, ja se kaivetaankin esille vain "äärimmäisessä" hädässä. 

Oikeastaan muistan vuosien varrelta vain yhden ainoan kerran kun olen joutunut kieltämään omien lelujen tuonnin hoitoon: Vuosia sitten hoitoryhmässä oli vain 4-5-vuotiaita poikia, ja heillä jokaisella oli tapana tuoda kotoa leluja päivittäin; oli autoja, traktoreita, ynnä muita vempeleitä, ja pojilla olikin aina hienot leikit. Mutta sitten leluja alkoi olla jokaisella muovikassillinen, sitten kaksi, ja sitten usein vielä joku rekka-auto kainalossakin. Lopulta puhuimme poikien (ja tietysti myös vanhempien) kanssa, että jokainen saa tuoda "vain" yhden kassillisen tavaroita/päivä.

Talvimaisema

 Niistä meidän talvisista puista tuli sitten tällaisia talvimaisemia. Tässä askartelussa olemme liimanneet kartongille ensin taustan, taivaan ja hangen, silkkipaperista ja sitten siihen päälle koivunrungon ja kuusen. Lapset leikkasivat itse kuusen, mutta koivut leikkasin valmiiksi. Seuraavaksi laitoimme maiseman päälle reilusti liimaa sinne tänne, tai siis mihin lapset halusivat, ja liiman päälle hiutaleita. Hiutaleet olen ostanut joskus jostain, ja ne myytiin oikein nimellä soft snow twinkle flakes . Lopuksi lapset valitsivat kehyksen värin ja kehystimme työt.

Tänään

Tänään ollaan lasten kanssa vietetty sisäpäivää. Ulkona oli aamusta -19, ja päätettiin suosista olla sisällä. Aamupäivällä lapset innostuivat leikkimään Brion junaradalla, ja sitä rakennettiinkin koko aulan pituudelta ja leveydeltä. Pienin yksivuotias rakenteli omaa rataansa keittiön lattialla samalla, kun tein ruokaa.

Iltapäivällä askartelimme viimeviikolla kesken jääneitä talvisia puita, tai oikestaan niistä tulikin lumisia maisemia. Laitan sitten vaikka huomenna paremmin kuvia, kun ovat kuivuneet.

Ruokailusta

Ruokailu on asia, josta jatkuvasti tulee keskustelua. Siitä keskustellaan hoitajien kesken, ohjaajien ja hoitajien kesken ja useasti myös erilaisilla keskustelupalstoilla. Keskustellaan siitä mikä on terveellistä ruokaa, mitä ruokaa ei suositella pienille lapsille, pitääkö maistaa tai syödä, saako lisää vai ei, saako leipää ja maitoa jne.

Mikä sitten on se oikea tapa? Tuskin kai sellaista onkaan? Itse valmistan lapsille monipuolista ruokaa, ja tarjoan myös sellaisia "oudompia" ruokia, joita lapset eivät ehkä ole aikaisemmin syöneet. Kaikille tarjotaan samaa ruokaa, allergiat yms. rajoitukset huomioiden. Lapsille ei aina kuitenkaan ruoka maistu, joka on ymmärrettävää, ja silloin meillä saa olla syömättä. Meillä kaikki ruoka on tarkoitettu syötäväksi ja sitä saa aina lisää, toki järjen rajoissa. Lisää saa niin ruokaa, leipää kuin maitoakin. Ainoastaan makeita välipaloja, kuten jogurtit tms. tarjoan rajoitetusti, mutta silloinkin tarjolla on aina muutakin syötävää, joten kukaan ei nälkäiseksi jää. Uskon myös siihen, että lapset osaavat itse säännöstellä syömänsä ruoan määrää, eli jos jonain päivänä ei ole nälkä niin toisena on. Ei siitä ruokailusta kannata mitään taistelua käydä.

Uskon myös siihen, että lapset oppivat syömään lähes mitä vaan, jos sitä ruokaa sinnikkäästi tarjotaan. Mihinkään maistamis"pakkoon" en kuitenkaan usko, houkutteluun kylläkin. Lapset ovat luontaisesti uteliaita, ja jos siinä lautasella nököttää säännöllisin väliajoin jotain uuden näköistä ruokaa, niin jossain vaiheessa se uteliaisuus voittaa uutuuden pelon ja silloin lapsi maistaa uutta ruokaa. Kyllähän se joskus tietysti tuntuu tuhlaukselta laittaa sitä ruokaa sinne kompostiin, mutta voihan ne makuannokset olla tosi pieniä, vaikka teelusikallisia, niin silloin jätteisiin ei mene niin paljoa.

Lisää lapsen ravitsemuksesta voi lukea vaikka täältä: Lapsi, perhe ja ruoka, STM 2004:11

Toimintasuunnitelma vs. kodinomaisuus

Meillä tehdään toimintasuunnitelma koko tiimin kanssa puolivuosittain. Itse olen pitänyt toimintasuunnitelman tekemistä tarpeellisena, koska yllättäen kun suunnitelmat on tehty, niin oikeastaan sille perustyölle jää enemmän aikaa.

Omasta toiminnansuunnittelusta olen kirjoittanut aiemmin ainakin täällä. Nyt taas asia on ollut jälleen ajankohtainen ainakin perhepäivähoitajien nettikeskusteluissa. Mielestäni toiminnansuunnittelu on jälleen yksi niistä asioista, joilla perhepäivähoitoa tehdään näkyväksi ja tasavertaiseksi muiden hoitomuotojen kanssa.

Osa hoitajista kokee ilmeisesti toiminnansuunnittelun jotenkin kodinomaisuuden vastakohtana, jota se ei kuitenkaan mielestäni ole. Jokainen lapsi (ja aikuinenkin) tarvitsee elämälleen säännöllisyyttä ja järkevällä etukäteissuunnittelulla voidaan luoda sitä säännöllisyyttä. Jokainen aikuinen, ajatteleva ihminen suorittaa päivittäin jonkinlaista toiminnansuunnittelua myös arkielämässään. Aamulla herätessä mietimme mitä tänään tekisimme, milloin käymme kaupassa ja mitä sieltä ostamme, syödäänkö ensin vain puetaanko ennen syömistä, ihan vain esimerkkinä arjen normaalista toiminnansuunnittelusta.

Normaalisti, kun suunnittelemme arjen toimintaa, emme tietenkään kirjaa sitä mitenkään paperille ylös, mutta silloin kun puhutaan perhepäivähoidon toiminnansuunnittelusta, puhutaan myös kirjaamisesta, miksi?

Toimintasuunnitelman kirjaaminen on tärkeää mielestäni yksinkertaisesti siksi että koska hoidamme toisten lapsia, niin näin lapsen vanhemmatkin pääsevät osallisiksi lastensa hoitopäivän tapahtumista. Kun vanhempi tietää etukäteen mitä hoidossa tehdään, hänellä on yhteinen puheenaihe lapsen kanssa, ja myös lapselle tulee tunne siitä, että oma vanhempi on aidosti kiinnostunut lapsensa hoitopäivästä.

Ja se kodinomaisuus? Miten suunnitelmallisuus voi olla este kodinomaisuudelle? Mitä se kodinomaisuus sitten oikein on? Mielestäni kodinomaisuus syntyy siitä suhteesta, joka kasvaa ja kehittyy lapsen ja hoitajan välille, siitä lämmöstä ja turvallisuuden tunteesta, jota ilman ei tätä työtä voi tehdä.

10 000 KÄVIJÄÄ !

Kiitos ja halaus kaikille

Omat lapset

Perhepäivähoitajan perhe ja erityisesti alle kouluikäiset lapset ovat tiiviisti mukana perhepäivähoitajan työssä. Oman perheen ja työn yhteensovittaminen ei kuitenkaan aina ole mutkatonta.

Perhepäivähoitajan lapset ovat aina eräänlaisena silmätikkuna, kun hoitolasten vanhemmat arvioivat kuinka hoitaja suoriutuu kasvattajan tehtävässään. Aikaisemin, silloin lähes 15 vuotta sitten kun aloitin tämän työn, moni vanhempi vastasi kysymykseen siitä, miten haluasi hoitajan hoitavan (hoito)lasta, että kyllähän sinä tiedät, kun sinulla on kolme omaa. Ja kyllä, minä tiesin kuinka hoidan/kasvatan OMAA lastani, mutta kun olisin halunnut tietää, kuinka vanhempi haluaisi hoidettavan/kasvatettavan HÄNEN lastaan. Onneksi nykyvanhemmat yleensä osaavat kertoa miten haluavat lastaan hoidettavan.

Kannattaakin miettiä sitä oman lapsen roolia siinä hoitoryhmässä ja hoitopäivän aikana. Omat lapseni olivat 7, 5 ja reilu 1½v, kun aloitin perhepäivähoitajana. Aloitin työt kesäkuussa ja samana syksynä vanhin lapsistamme aloitti koulun. Keskimmäinen kävi kerhoa parina aamupäivänä, mutta muutoin keskimmäinen ja nuorin olivat sitten hoitolasten kanssa "hoidossa". Minulle oli alusta alkaen selvää, että omille lapsille on hoitopäivän aikana samat säännöt kuin muillekin lapsille. Eli ruoka-aikana syödään, ulos mennään kun on ulkoiluaika, päiväunille uniaikaan, jne. 

Meillä on aina ollut omilla lapsilla omat huoneet, joihin hoitolapset ovat saaneet mennä vain luvan saatuaan. Käytännössä kuitenkin homma toimi niin, että jos omat lapset halusivat leikkiä omassa huoneessaan hoitopäivän aikana, niin sitten sinne omaan huoneeseen piti ottaa mukaan kaikki halukkaat hoitolapset myös leikkimään.  Eikä asiasta juurikaan koskaan tarvinnut taistella, ja kaikki lapset leikkivät milloin missäkin huoneessa. Omien lasten tultua niin isoiksi, että eivät enää halunneet leikkiä hoitolapsien kanssa (ehkä 10-12v), ei hoitolapsilla enää ollutkaan niin tiivistä suhdetta omiin lapsiin, että olisivat heidän huoneisiinsa enää leikkimään halunneetkaan.

Muistan oikeastaan parhaiten seuraavat meidän nuorimmaisen kommentit ja tekemiset vuosien varrelta:

- kun nuorimmainen osasi jo itse pukea, riisua ja laittaa vaatteet paikoilleen, niin laittoi kyllä vaatteet aina hienosti paikoilleen kun tulimme hoitolasten kanssa ulkoa sisälle, mutta illalla kun hoitolapset oli haettu pihasta ja tulimme sisälle, nuorimmainen riisui vaatteensa ja jätti ne aina keskellä lattiaa.

- eräänä talvena, kun nuorimmainen oli n. 4v, toimin päivähoidon varahenkilönä ja kerroin tästä syksyllä nuorimmaiselle sanoen: äiti ei nyt sitten vähään aikaan hoida lapsia täällä meidän kotona vaan menee hoitamaan lapsia päiväkotiin ja ryhmikseen. Äitinä odotin tietenkin jotain sellaista reaktiota, että voi ei, älä mene! Lapsi katsoikin minua hetken ja kysyi: Ai, eiks mulle tulekaan sitten tänne ketään leikkikavereita?

Että ei ne lapsen ajatukset aina kuje samaan suuntaan kuin aikuisten!

 

Perhepäivähoitajan työstä

Perhepäivähoitajan työtehtävät eroavat osittain aika paljonkin muista päivähoidon työtehtävistä. Perhepäivähoitajan työ on huomattavasti  kokonaisvaltaisempaa kuin esimerkiksi päivähoitajan työ päiväkodissa. Itse olen usein verrannut perhepäivähoitajaa monitoimikoneeseen: monitoimikone vatkaa, vaivaa ja viipaloi; perhepäivähoitaja hoitaa, hoivaa ja huolehtii.

Perhepäivähoitajan työ on monipuolista, mutta myös aika raskasta, ja en koskaan suosittele perhepäivähoitajan työtä ihmiselle, jonka ainoa  "syy" alkaa alalle on se, että saa olla kotona hoitamassa omia lapsia. Ensinäkin: toisten lasten hoitaminen ei koskaan ole helppoa ja toiseksi: toisten lapsia ei voi hoitaa "siinä sivussa". Perhepäivähoitajana toiminen ei ole pientä puuhastelua, vaan ihan oikeaa työtä, josta maksetaan palkkaa.

Perhepäivähoitajan pitää olla mm. poliisi, terapeutti, kokki, siivooja ja lastenhoitaja. Pitää olla uskallusta toimia lapsen parhaaksi, joskus vaikeissakin tilanteissa. Pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, ja pitää ymmärtää myös se, että oma elämänkatsomus ei aina välttämättä ole se ainoa oikea.

Päiväunet

Nyt sitten lapsilla on käytettävissä oma päiväunihuone. Loman aikana hankittu kerrossänky, pinnasänky, vuodevaatelaatikko ja matkasänky toimivat siis nyt lasten päiväunisänkyinä. Vuodevaatelaatikko on vielä vanhasta sohvasta, mutta uusi on ollut tilauksessa jo marraskuulta alkaen ja toimitus pitäisi olla tässä tammikuun puolivälissä.

Isoin 4-vuotias hoitolapsi nukku yläsängyssä ja oli kotona kertonut uudesta sängystä, ja myös siitä että nukkuu yläsängyssä. Lapsella on kotonakin kerrossänky, ja hänellä se yläsänky, mutta kotona ei suostu siellä nukkumaan.

Nappiharjoituksia

Olen yrittänyt tehdä itselleni napin ja harjoitusversio jo toimii, nyt vaan täytyy yrittää saada se tännekin toimimaan.

Nyt se varmaan toimii.

Lisäsin myös ystäväkirjan, käykääpä täyttelemässä, ja ihan leikkimielellä. Ryppyotsaiset älköön vaivautuko tai ensin botoksia ja sitten täyttämään .

Lunta, lunta, lunta...

Tänään aamupäivä on kulunut taas pulkkamäessä ja lumipenkkoja kaivellessa. Kivaa kun lunta riittää ja ei enää ole pakkasta. Iltapäivällä olisi taas tarkoitus jatkaa pihan etsimistä penkkojen alta. Pienin hoitolapsista vaan meinaa menettää hermonsa, kun kaatuu hankeen vähän väliä, eikä itse pääse ylös. Loppuviikosta varmaan sitten pieninkin pääsee pihassa jo eteenpäin, jos joka päivä vähän tehdää lisää polkuja pihaan.

Ainoa ongelma alkaa vain olemaa se minne kaiken auratun lumen oikein laittaa, kun sitä lunta on joka paikassa. Aikaisempina vuosina tätä ongelmaa ei ole ollut, koska vastapäinen tontti on ollut tyhjillään, mutta nyt siellä kaivelee kaivuri talon pohjia, niin ei voi enää lunta sinne aurata.

Useamman hoitajan lomakin on loppunut, ja olemme sitten vaihdelleet kuulumisia niiden hoitajien kanssa jotka ovat olleet töissä joulun ja uudenvuoden vaihteen, mutta eipä juuri mitään uutta ole tapahtunut.

Töissä ollaan!

 Loma on sitten taas lusittu, kolme viikkoa lomaa oli ja meni. Koko loman ajan käytännössä on satanut lunta ja piha on peittynyt hankeen. Onneksi sentään pakkaset hellittivät, niin päästiin lasten kanssa pihalle.

 Aamulla maisemat olivat kuin postikortista. Lumi ja jää ovat kuorruttaneet puut ja pensaat. Aamupäivällä käytiin lähistöllä asuvan perhepäivähoitajan pihassa laskemassa mäkeä, kun  oma piha on jossain siellä puolen metrin hangessa. Iltapäivällä sitten olemme jo kaivaneet osan pihasta näkyville, polkuja risteilee sinne tänne ja liukumäkikin on melkein jo löytynyt lumen alta.

 Ostin lomalla lapsille uudet päiväunisängyt, joita sitten tänään kokeiltiin. Tai siis oikeastaan olin tilannut lapsille kerrossängyn jo marraskuussa, ja se sitten tuli jouluviikolla, ja nyt saatiin sitten päiväunia varten ihan oma huone.

Saarnimajan tarinoita

Saarnimajan tarinoita -kirjassa seuraamme Ville Myyrän ja hänen mäyräystäviensä Pasin ja Taavin muuttoa Saarnimajaan ja heidän elämäänsä siellä.

Saarnimajan tarinoita -kirjassa on 24 tarinaa, joiden pituuden vaihtelevat parista sivusta muutamaan sivuun. Kirjassa on kuitenkin aika isoja kuvia, ja teksti on sujuvaa ja helppolukuista, joten tarinoita voi lukea pienillekin lapsille.

Kirjoittanut Lucy Kinkaid
Kuvittanut Eric Kinkaid
Kustannus Kirjalito Oy 1990,

 ja tarinat on julkaistu aiemmin kirjasarjassa: Seikkailuja Saarnimajalla, 1978 

Pohjasta

Nyt mennään tällä pohjalla, ainakin jonkin aikaa.

Arki alkaa

Maanantaina sitten alkaa taas työt. Pakkasta ja lunta on riittänyt koko loman ajan. Toivottavasti saadaan vähän lämpimämpää, niin päästään nauttimaan ulkoiluista oikein kunnolla.

Uusi pohja

Vaihdoin pohjaa - tuli vähän ongelmia.

En osaa itse asiaa kuitenkaan korjata - pyysin apua.

Yrittäkää kestää...

Toukka taituri

TakTikin Toukka taituri on hauska lasten taktiikkapeli. Pelissä on tarkoituksena saada kaikki omat toukat ensimmäisenä pelilaudalle. Pelaajat asettavat toukkia pelilaudalle vuoron perään. Pelissä taktikoidaan, minne toukkansa laittaa ja minkä ottaa pois?



Ikäsuositus 4+
Pelaajia 2-4
Peliaika n.15min

Lelu-Memo

Memo pelissä pärjää hyvällä muistilla. Pelissä on tarkoitus kerätä mahdollisimman monta korttiparia, toisin sanoen kaksi korttia samalla kuvalla. Kortit levitetään pöydälle kuvapuoli alaspäin käännettynä. Pelaajat kääntävät kaksi korttia kerrallaan. Pelaajat kääntävät kaksi korttia kerrallaan. Jos kuvat ovat samanlaiset, saa pelaaja pitää kortit ja jatkaa niin kauan kunnes kääntää kaksi korttia eri kuva-aiheilla.

Pelin ikäsuositus on 4+, mutta kuva-aiheet ovat niin helppoja ja lapsille tuttuja, että peliä voi pelata jo pienemmänkin kanssa, kunhan lapsi tietää samanlaisen ja erottaa erilaisen. Meillä peliä on pelattu reilu kaksivuotiaiden kanssa, kun aikuinen on mukana. Pelissä on vain 30 paria ja pienimpien kanssa voi toki pelata aluksi vain osalla pareista.  

Ikäsuositus 4+
Pelaajia 2+
Peliaika yli 15min