keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Tänään on taas pakkasta!


Ulkona on aivan mielettömän ihana aurinkoinen pakkasilma. Aamulla mittari näytti -17, ja kävimme ihan lyhyellä ulkoilulla isomman lapsen toiveen mukaisesti.  Ehtona oli kuitenkin se, että kun pienempää alkaa kiukuttaa lähdemme sisälle. Puoli tuntia olimme, ja tulimme sisälle jatkamaan leikkejä.

Tänään siis hoidossa vain kaksi lasta ja uusi pomo pyörimässä nurkissa Silmänisku. Meillä lähiesimies on kerran vuodessa jokaisen hoitajan luona joko kokonaisen tai puolikkaan päivän. Esimies osallistuu päivään ja jutellaan niitä näitä ja aiemmin myös kehityskeskustelut on käyty näinä päivinä, kun lapset nukkuvat. Tänään kuitenkin esimies oli vain puolipäivää, ja keskustelu siirrettiin johonkin tulevaisuuteen.

Ihan kiva aamupäivä on ollut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti