Päivähoitoon, mutta minne?

Päivähoitohakemuksessa kysytään toivetta päivähoitopaikasta. Voin vain kuvitella millaisen valinnan edessä on ensimmäisen lapsensa vanhemmat, kun miettivät haluavatko lapsensa päiväkotiin, ryhmikseen vai perhepäivähoitajalle. Jokainen vanhempi kun haluaisi sitä parasta lapselleen.

Mielipidettä hoitopaikasta kannattaa kysyä samalla alueella asuvilta äideiltä, jos sellaisia tuntee. Nykyaikainen väylä kysymyksille on internet.  Internetissä on useita aktiivisia äideille tarkoitettuja keskustelupalstoja, se saako sieltä todenmukaisia mielipiteitä, onkin sitten jo eri asia. Joskus tuntuu, että netin keskustelupalstoilla roikkuu ihmisiä, jotka yrittävät väen vängällä saada riitaa aikaan. Eli jos netissä kysyy, niin voi varautua siihen, että vastaus voi olla mitä tahansa.

Kuitenkaan etukäteen ei voi tietää mikä hoitopaikka kenellekin lapselle sopii. Toinen lapsi viihtyy pienessä, toinen suuressa ryhmässä. Siksi onkin hyvä, että on vaihtoehtoja, joista valita. Yleisesti pienille lapsille suositellaan pientä ja isoille lapsille isompaa ryhmää.  Itse en kuitenkaan näe järkeä siinä, jos lapsi ensin sijoitetaan pieneen perhepäivähoitajan ryhmään alle kolmevuotiaan ja sitten kolmevuotiaana siirretään päiväkotiin, vain siksi, että on kolmevuotias. Mielestäni lapsen hoitopaikkaa ei kannata vaihtaa ilman painavaa syytä. Jos lapsi viihtyy hoitopaikassa, niin en näe mitään syytä hoitopaikan vaihtamiseen. Kuitenkin jos lapsi selkeästi ei sopeudu hoitopaikkaan kannattaa miettiä hoitopaikan vaihtoa. Paikanvaihdosta kannattaa ensin neuvotella hoitajien kanssa, joskus sopeutuminen vie aikaa.

• Päiväkoti on hoitopaikka, jossa on yleensä 12–20 lasta samassa ryhmässä. Ryhmät on yleensä jaettu iän perusteella alle 3-vuotiaisiin, 3-5-vuotiaisiin ja eskarilaisiin. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä on yleensä lastentarhanopettaja, kaksi lastenhoitajaa ja 12 lasta. 3-5-vuotiaiden ryhmässä on usein kaksi lastentarhanopettajaa, yksi lastenhoitaja ja 21 lasta. Eskariryhmässä voi olla yksi opettaja ja yksi avustava hoitaja lapsia voi silloin olla jo 13-17. Eskariryhmissä ainakin meidän kaupungissa on aika kirjava käytäntö, riippuen onko eskari päiväkodin vai koulun yhteydessä.

• Ryhmis voi olla kahden tai kolmen hoitajan ryhmis. Kahden hoitajan ryhmiksessä kaksi perhepäivähoitajaa hoitaa kahdeksaa alle kouluikäistä ja kahta osapäivähoitoista lasta. Kolmen hoitajan ryhmiksessä lastenhoitaja ja kaksi perhepäivähoitajaa hoitaa 12 lasta.

• Lisäksi lapsi voi olla perhepäivähoidossa hoitajan kotona tai omassa kotonaan. Jos lapsi on hoidossa perhepäivähoitajan kotona, silloin perhepäivähoitajalla voi olla hoidossaan neljä alle kouluikäistä ja yksi osapäivähoitoinen lapsi. Sekä perhepäivähoidossa että ryhmiksessä osapäivähoitoisten lasten tulee lain mukaan olla eskarilainen tai koululainen.

Onko perhepäivähoitaja ammatti?

Perhepäivähoitajan työtä pidetään monesti laiskojen kotiäitien hommana. Kuvitellaan, että perhepäivähoitaja on ”vain” kotona. 

No, kyllähän sitä ollaan täällä kotona, mutta muiden kuin omien lasten hoitaminen on kyllä ihan täyttä työtä.  Itse olen aina mieltänyt tekeväni ihan oikeaa työtä. Voin kuvitella, että työmme näyttää helpolta silloin kun kaikki menee hyvin, esim. leikkikentällä. Varsinkin kesäaikaan hoitaja siellä kentällä istuu eikä tee mitään… paitsi ehkä jos siellä on useampia hoitajia, niin sitten he ”juoruavat” keskenään.  Ja lapset ovat ihan valvomatta ja tekevät mitä sattuu?

Itselleni tämä on ollut täysin ammatinvalintakysymys: jo 80-luvun puolivälissä, jolloin minulla ei ollut vielä tietoakaan omista lapsista, ajattelin ryhtyväni perhepäivähoitajaksi. Valintaan ehkä vaikutti se, että silloin opiskelin sosiaalialan oppilaitoksessa enkä ehkä oikein nähnyt itseäni hoitamassa vanhuksia. Myös päiväkotityöskentely tuntui kohdallani aika utopistiselta, liekö sitten ei niin mukavalla päiväkotiharjoittelulla ollut merkitystä ammatin valinnassani. Lopulta kuitenkin minunkin perhepäivähoitajan urani alku oli hyvin perinteinen: omat lapset olivat (aika) pieniä, olimme muutama vuosi aiemmin muuttaneet omakotitaloon ja uuteen kaupunkiin.

Alusta asti olen kuitenkin hoitanut lapsia ammattimaisesti: lapset ja perheet ovat asiakaita, eivät tuttavia tai ystäviä. Asiakkaiden kanssa ei vietetä aikaa työajan ulkopuolella.  Arvostan omaa työtäni ja haluan olla mukana kehittämässä sitä. Mielestäni perhepäivähoitaja on ihan yhtä tärkeä päivähoidon ammattilainen kuin kuka tahansa päiväkodin työntekijä.

Uudet hoitolapset!

Syksyllä hoidossa aloittaa eniten uusia lapsia kaikissa hoitopaikoissa ja sen myös huomaa netin keskustelupalstoilla.  Monet kysyvät mitä hoitoon otetaan mukaan, miten ja milloin hoitoon tutustutaan sekä mitä asioita lapsesta ja perheestä pitää hoitopaikkaan kertoa.

Mitä mukaan?

Lapselle kannattaa pakata hoitoon mukaan iästä riippumatta kaikki henkilökohtaiset tarvikkeet: vaatteet, vaipat, rasvat, tutit jne. yleensä hoitopaikoissa ei ole mitään ”yleisessä” käytössä olevia asioita lukuun ottamatta leluja, kalusteita, astioita ja petivaatteita.

Lapsen reppuun siis pakataan vähintään yksi puhdas vaatekerta; housut, paita, alusvaatteet ja sukat. Lisäksi pakataan ulkoilua varten oma vaatekerta, hoidossa käytetään eri vaatteita ulkona ja sisällä, eli esim. näin helteellä lapsella pitää olla yhdet shortsit sisäkäyttöön jalassa, yhdet repussa ja kolmannet ulkoilua varten.  Näin siis jos lapsi tulee aamulla hoitoon ja sisälle. Jos taas lapsi tulee suoraan ulkoiluun, ulkoilushortsit ovat tietenkin jalassa. Kuravaatetus kannattaa pakata sinne repun pohjalle valmiiksi jos mahdollista, niin sitten se on mukana kun sitä tarvitaan, eli suosittelen hankkimaan hoitoon omat kuravaatteet. Monissa hoitopaikoissa on myös koreja, joissa vara- ja kuravaatteita voi säilyttää.

Tutustumaan

Hoitopaikkaan kannattaa ottaa yhteyttä heti kun saa hoitopaikkapäätöksen. Hoitajan kanssa sovitaan aika tutustumiselle, joka sopii molemmille osapuolille.

Nykyisin hoitopaikoissa suositaan nk. pehmeää laskua, joka tarkoittaa sitä, että vanhempi käy hoitopaikassa lapsen kanssa leikkimässä riittävän useana päivänä ennen varsinaisen hoidon aloitusta. Mikä sitten on riittävä? Toiselle perheelle riittää kerta toiselle perheelle riittävä voi olla viikko, yleensä riittävä on jotain siltä väliltä. Tutustumassa kannattaa käydä niin usein, että itselle tulee sellainen olo, että nyt minun lapseni pärjää.

Apua jos siellä kysytään jotain?

Hoitopaikkaan kannattaa kertoa kaikki lapsesi elämään liittyvät asiat, jotta hoitaja sitten osaisi suhtautua lapseesi. Kaikki lapset ovat erilaisia ja reagoivat asioihin erilailla, joten mielestäni kenenkään lasta ei voi hoitaa vain siltä pohjalta, että on tässä ennenkin lapsia hoidettu. Hoitajan on tärkeää tietää heti alussa lapsesi persoonallisuus, eli loukkaantuuko helposti, onko aina tyytyväinen tms. Lisäksi hoitajalle on hyvä kertoa perheen arkirutiineista kuten nukkumisesta ja syömisestä. Hyvä on kertoa myös jos perheessä on tapahtunut muutoksia vaikkapa isovanhemman kuolema tai sisaruksen syntymän odottelu. Monissa hoitopaikoissa on jo käytössä monenmoisia lomakkeita, joissa kysellään ihan arkisia asioita, niihin on hyvä vastata ajatuksella.

Yksi asia on hyvä pitää mielessä, kun vie lapsia uuteen hoitopaikkaan: suhtaudu itse aikuisena positiivisesti hoidon aloitukseen, niin lapsesi on paljon helpompi tottua uuteen tilanteeseen.  

Toimintasuunnitelmia

Kesä on ollut todella hiljainen, en muista milloin viimeksi olisi ollut näin vähän lapsia hoidossa kesällä. Nyt on aihetta olla kateellinen perhepäivähoitajalle, joka hoitaa yhtä tai kahta lasta ja palkka juoksee niistäkin lapsista, jotka ovat kesälomalla.

Itselläni on ollut vain yksi lapsi hoidossa, mutta todella paljon työtä. Ei niinkään lapsen hoitamiseen ole paljon aikaa kulunut, kun päiväuniinkin kuluu äkkiä kaksikin tuntia, vaan tulevan syksyn toiminnan suunnitteluun. Olen suunnitellut valmiiksi teemat, joiden pohjalta teemme askartelut, opettelemme laulut ja leikit sekä sen mitkä asiat teemoista otetaan lasten kanssa esille tulevan talven aikana.

Toiminnan suunnittelu on sellaista työtä, josta kukaan ei maksa palkkaa, mutta oman työn kannalta se silti kannattaa. Perustyölle jää paljon enemmän aikaa, kun suunnitelmat on valmiiksi tehtynä.  Olen esimerkiksi suunnitellut kaikki askartelut kevääseen asti. Oikeasti suunnitelmaa ei kuitenkaan orjallisesti noudateta, koska lapset ovat lapsia ja lapsien kanssa on pystyttävä joustamaan. Lapset ovat välillä väsyneitä tai muuten vain kiinnostaa jokin ihan muu kuin hoitajan suunnittelema toiminta.

Edessä on vielä ruokalista suunnittelu, toki meillä on käytössä yhteisiäkin ruokalistoja, mutta kun ne eivät aina vastaa oman ryhmän tarpeita. Oma ryhmäni koostuu useasta allergisesta lapsesta, joten on järkevää suunnitella oma ruokalista, jotta välttyisi joka päivä neljän eri ruoan valmistamiselta.

Lait ja ”lait”

Törmäsin äskettäin kirjoitukseen, jossa vedotaan lakiin.  Ilmeisesti monikaan ihminen ei tule ajatelleeksi mitä sana laki pitää sisällään. ”Laeiksi” mielletään usein määräyksiä, suosituksia, sopimuksia, yleisiä toimintatapoja tms.

Lait koskevat meitä jokaista ja lakeja on noudatettava. Lakeja säädetään eduskunnassa ja lakejen säätäminen on usein pitkäaikainen prosessi.

Keskustelupalstoilla törmää usein siihen, että kysytään, onko olemassa mitään lakia, esim. siitä montako alle kaksivuotiasta saa olla samalla hoitajalla. Tai kuten yhtenä päivänä vedottiin eräässä vastauksessa siihen, ettei lain mukaan perhepäivähoitaja saisi kuljettaa hoitolapsia omalla autollaan.

Muutenkin nykypäivänä tuntuu, etteivät ihmiset enää osaa ajatella omilla aivoillaan vaan kaikesta täytyy säätää laki tai vähintään siitä pitää antaa määräys tai suositus.  Itseäni monesti naurattavat sellaiset asiat kuten se miten meillä joka ikinen vuosi palataan siihen asiaan mitä lapsille pitäisi tarjota ruoaksi. Olen aina luullut, että jokainen ammattitaitoinen hoitaja tietää sen verran lapsen ravitsemuksesta, ettei vuosittain tarvita koulutusta siitä, että mitä siihen lautaselle laitetaan. Pitäisikö nyt säätää laki siitä, että hoitolasten ruoan pitää olla monipuolista ja ravitsevaa? Suositushan asiasta on jo annettu.

Perhepäivähoitoa ennen ja nyt

Ennen perhepäivähoitajaksi varmasti ryhdyttiinkin siksi, että naapuriperheen äiti sattui kysymään toiselta äidiltä voisiko tämä hoitaa myös hänen lapsiaan. Vielä 60-luvulla, jolloin olen itse ollut lapsi, oli aika epätavallista, että äidit kävivät säännöllisesti päivätyössä. Muistan, että silloin meilläkin oli milloin kenenkin naapurin lapsia syömässä ja koulun jälkeen, kun äidit kävivät töissä. En kuitenkaan muista, että nämä lapset olisivat olleet koskaan kovin pitkiä aikoja meillä, vaan muutamia tunteja päivässä, tai vain joinakin päivinä viikosta. Muistan oikeastaan vain yhden perheen lapset, jotka olivat meillä säännöllisesti ja useamman vuoden, kunnes myös pikkuveljeni meni kouluun ja perhepäivähoidosta tuli kaupungin valvomaa toimintaa vuonna 1973. Silloin päivämme kuluivat lähinnä kuten kaikissa muissakin lapsiperheissä 60–70-luvulla: oltiin paljon ulkona ja syötiin kun äiti teki ruokaa..

Nykyisin uusi perhepäivähoitaja on yhä useammin koulutuksen saanut ihminen tai sellainen, joka työn ohella kouluttautuu joko perhepäivä- tai lähihoitajaksi.  Enää lapsia ei oteta hoitoon vain siksi, että samalla voisi hoitaa omia lapsia kotona ja saisi siitä pientä lisätienestiä. Lapset ovat hoidossa pitkiä päiviä, usein lähes koko valveillaoloaikansa. Perhepäivähoitoon laaditaan ruokalistoja, toimintasuunnitelmia ja varhaiskasvatussuunnitelmia, käydään vanhempien kanssa keskusteluja, tehdään yhteistyötä toisten hoitajien ja päiväkotien kanssa.  On orientaatioita, tavoitteita ja suunnitelmia tavoitteiden saavuttamiseksi.  Nyt päivämme kuluvat siten, että suunnitelman mukaan tehdään vaihtelevasti asioita, joissa tulevat esille erilaiset orientaatiot ja lapsille ominaiset tavat toimia.  On askartelua, pelejä, leikkejä, lauluja, retkiä ym. lapsen kehitystä tukevaa toimintaa.