Äitienpäivälahjat

Lahjoiksi lähti tänä vuonna paperimassasydämiä, joissa oli ruiskukansimeniä. Pohjapahviin kiinnitettiin myös loru äidille ja tulppaaniaskartelu.

Pieniä salaisuuksia

Äitienpäivä lähestyy ja samalla myös jokavuotinen pienten salaisuuksien näpertely. Perinteisesti me olemme tehneet hoitolasten kanssa äideille kortit ja pienet lahjat, niin tänäkin vuonna. 

Lapsilla on hauskaa, kun saa tehdä jotain joka on salaisuus. Isälle on lupa kertoa, muttei äidille. Aika hyvin salaisuudet yleensä on saatu myöskin pidettyä.  Tämän vuoden salaisuudet paljastetaan sitten taas äitien saatua lahjansa. 

Useasti olen kuullut ihmettelyä siitä, kuuluuko hoidossa tehdä äideille tai iseille kortteja tai lahjoja. Itse ajattelen asian siltä kantilta mitä haluan lapsille tällä tavoin opettaa? Toivon, että näiden pienten huomionosoitusten teon ja antamisen kautta lapset oppisivat tuntemaan antamisen iloa. Samoin toivon, että lapset oppisivat lahjaa/korttia tehdessään asettumaan saajan asemaan kun valitaan vaikkapa värejä tai malleja. 

Oudoin kysymys, johon olen törmännyt on kuitenkin se, antavatko vanhemmat meille hoitajille vastavuoroisesti lahjan esim. äitienpäivänä? Itse koin kysymyksen niin oudoksi että suorastaan yllätyin. Miksi vanhempien pitäisi muistaa minua? En kuitenkaan ole heidän äitinsä. En minäkään muista vanhempia äitien/isänpäivänä, vaan lahjat tai kortit ovat lapsien tekemiä ja omille vanhemmilleen antamia. No toisaalta en odota vastalahjoja muinakaan päivinä, vaan itse annan lahjoja antamisen ilosta. 

Äitienpäivään liittyy muuan lapsuusmuistoistani. Äitienpäivän aikaan valkovuokot kukkivat laajoilla alueilla. Valkovuokkoja kerättiin paitsi omille äideille varmuuden vuoksi myös kaikille ison kerrostalopihan ihanille mummoille. Voi sitä iloa, jota me pienet alakouluikäiset lapset tuotimme näille mummoille. Ja pelkän ilon ja kiitoksen voimalla keräsimme valkovuokkokimppuja vuodesta toiseen, eikä meistä kukaan koskaan odottanut saavansa vastalahjoja.

Aurinkoista kevättä!

Aika kuluu

Oman ryhmäni kanssa aika ei todellakaan tunnu matelevan. Meillä riittää menoa, meininkiä, ääntä ja melua. Meidän päivistä ei myöskään voi sanoa, että ne olisivat tylsiä, päinvastoin. Meille sattuu ja tapahtuu päivittäin mitä kummempia asioita. 

Ryhmäni muodostuu neljästä erittäin eläväisestä lapsesta, joilla on kaikilla vahva oma tahto, paitsi silloin kun tehdään tyhmyyksiä, niin aina löytyy selitys... mutta kun toikin, tai mutta kun toi käski. Vauhtia ja ääntä riittää vaikka muille jettavaksi. Vaikka en itsekään ole todellakaan pieniääninen, niin tässä porukassa jopa minun pitää toisinaan korottaa ääntäni, jotta saan sen kuuluviin.

Vihdoin ulkona paistaa aurinko ja sisälle ei olisi haluttu tulla ollenkaan. Hiekkaa on osalla porukasta löytynyt pikkuhousuista asti, vaikka ulkovaatteet riisuttiin jo terassilla ja ravisteltiin ennen sisälle tuloa... Olisi varmaan pitänyt tajuta ravistaa koko lapset :D

Pääsiäistä ollaan valmisteltu askartelemalla virpomisvitsoja, tipuja, pupuja ja narsisseja sekä laittamalla ohraa kasvamaan lastenruokapurkkeihin. Vähän näyttävät  tyypit vielä kaljuilta, kun perjantaina vasta havahduin, että pääsiäinen tulee, eikä meillä ole ruohonruohoa laitettu kasvamaan. No toisaalta pääsiäinen tulee vaikkei olisi ruohoa tai yllätysmunia samoin kun joulu tulee vaikkei siivoa kaikkia kaappeja sisäpuoleltakin.

Tämäkin ryhmä hajoaa kesällä kun yksi lapsista jää pois hoidosta, ja uudesta lapsesta ei ole tietoakaan, kun kuulemma perhepäivähoitoon ei ole tullut yhtään hakemusta. Meillä siis vanhemmat saavat valita lapsensa hoitopaikan aika pitkälti, koska paikkoja riittää mistä valita. Ja tunnetusti siellä päiväkodissa saa sitä laadukasta varhaiskasvatusta ;p

Niinpä niin

Mitäpä tähänkin sanoisi? Monessa mediassa on pienen ajan sisällä kirjoiteltu siitä, kuinka päiväkodeissa lapsia ylibuukataan ja henkilöstöä on liian vähän. 

Laadukas varhaiskasvatus tarvitsee tekijöitä. Laatua ei lisää pelkästään se, että paperilla nostetaan henkilöstön koulutustasoa, kun todellisuus on jotain ihan muuta. Päiväkodin henkilöstöstä on huutava pula, päiväkotien täyttö- ja käyttösuhteet täytyy olla sellaisia, että rahaa säästyy tai voittoa syntyy.

Tämä kaikki johtaa siihen, että lapset ovat isoissa hälisevissä ryhmissä, joissa aikuiset vaihtuvat pahimmillaan päivittäin. Henkilöstömitoitukset lasketaan koko talon mittakaavalla, ja äärivuoroissa lapsia saattaa olla yhden hoitajan valvottavana useita kymmeniä. 

Perhepäivähoitoon hakeutumisen tai oikeastaan hakeutumattomuuteen olen monesti kuullut yhdeksi syyksi sen, että hoitajilla on niin paljon vapaapäiviä, jolloin lasten pitää mennä varahoitoon. Niin silloinhan lapsen täytyy olla vähän väliä kuulemma olla varahoidossa. Päiväkodissa kun on aina sama paikka. Juu... paikka on sama mutta väittäisin kuitenkin, että sen lapsen kannalta ne pysyvät aikuiset ovat tärkeämmässä roolissa kuin ne pysyvät seinät.

Eli isona plussana perhepäivähoidon koppaan: 

 + perhepäivähoitoryhmä on aina pieni = 4 lasta (tai joskus jopa vähemmän)

 + hoitaja on aina sama, aamulla, päivällä, illalla

 + pysyvä varahoitopaikka (vaikkakin siellä päiväkodissa)

Siis onkohan sille lapselle stressaavampaa olla joskus siellä varahoidossa vai jatkuvasti ylisuuressa ryhmässä?

Ruokalista

Loppu syksystä otin käyttöön jälleen ilmoitustaulun, johon voi merkata päivän ohjelman ja ruokalistan.  Tässä talossa ei oikein ole ollut tilaa kunnon ilmoitustaululle vaan sen virkaan on toimittanut yksi kuistin ikkunoista, johon olen sinitarralla kiinnittänyt kaikki tarpeelliset lippulappuset: Varahoitoesitteen, tiimin toimintasuunnitelman, omat loma-aikani, retkikirjeet jne., joten ikkuna on aika nopeasti erilaisten papereiden täyttämä. Kuistilla ei ole lainkaan tyhjää seinätilaa, kun kolmella sivulla on ikkunoita ja neljännellä vaatekaapit. Ainoa vähän tyhjä tila on iso sähkötaulu, jonka oveen kiinnitin liitutaulutarran, jossa oli ruudukko valmiina. 

Taululle mahtuu kolme viikkoa kerrallaan ja täytän sitä aina viikko kerrallaan. Liidulla merkitsen ruokalista ja kuvilla merkitään meidän aamun puuhat. Suurimman osan kuvista olen tulostanut Papunetin kuvatyökalulla, laminoinut ja laittanut taakse magneettiteippiä. Kuvista lapsetkin osaavat katsoa, mitä milloinkin tehdään. Samat kuvat ovat meillä käytössä myös silloin kun käymme läpi päiväämme.

Kuten kuvasta selviää loman jälkeen olemme panostaneet talvilajeihin. Luistelu sujuukin kaikilta aika mallikkaasti ja hiihtokin pääsääntöisesti, joskin ihan ladulle asti emme vielä tällä porukalla ole päässet, kun puolet porukasta pyllähtää enemmän tai vähemmän usein  kumoon, eikä vielä osaa itse nousta ylös. Ensi viikolla jatkamme hiihtämistä, jos vaan kelit pysyvät suotuisina.

Talven iloja

 

Meillä on koko tammikuu nautittu talven iloista. Loman jälkeen on luisteltu, laskettu mäkeä, möyritty ja kaivettu lumessa sekä hiihdetty. 

Koska lapsia on jokaisella hoitajalla eri ikäisiä, eikä kaikilla aina ole välttämättä kaikkia välineitäkään, niin olemme kolmen hoitajan kesken jakaneet lapsia sen mukaan mitä kukakin aina tekee. Luistelemaan pääsevät lapset joilla on luistimet ja loput lapset pääsevät möyrimään lumessa tai laskemaan mäkeä oman valintansa mukaan. Toki luistelijatkin pääsevät tekemään näitä asioita luistelun jälkeen. Luistelu onkin lapsista niin hauskaa, ettei kukaan yleensä ole jäältä lähdössä yhtään minnekään, vaan koko ulkoilu aika halutaan luistella. 

Tänään vaihdoimme luistelun hiihtoon ja kaikilla hoidossa olevilla lapsilla olikin sukset, joten tänään ensin hiihdettiin ja sitten yllätys, yllätys taas möyrittiin lumessa. Luistelu- ja hiitopäivinä olemme pakanneet reppuun mukaan lämmintä mehua, jota sitten ollaan nautittu sopivassa välissä ja saatu vähän lämmikettä samalla. Sopiva pakkanen on pitänyt huolta, ettei liukkaus ole päässyt yllättämään, eikä jalkakäytäviä ole tarvinut hiekottaa, joten päästään hyvin kulkemaan pulkan ja kelkkojen kanssa.

Lunta on taas tänä talvena riittänyt ihan tarpeeksi. Iltapäivisin lapsilla on kova kiire pihalle lumihommiin ja kolat, lapiot ja lumentyöntimet saavat kyytiä pikkuihmisiltä, joskin aina ei lumi liiku käytävältä reunoille vaan tahtoo kummasti kerääntyä juuri auratulle polulle.