torstai 31. tammikuuta 2013

Oh hoijaa! - satunnilla

 
Eilisellä satutunnilla luettiin taas kolme kirjaa, joiden aiheena oli nukkuminen. Tällä kertaa luettiin kirjat Joyce Dunbarin Karhuherra ja uusi vauva, Debi Glionin Kerro jotain mukavaa ja Maurice Sendakin Mikko Maitomies, joista viimeisessä on aivan hulvaton kuvitus.
 
Lopuksi piirrettiin ja lapset saivat uudet tarrat satupasseihinsa.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Lumihiutaleita Hama-helmistä


Tänään tehtiin lumihiutaleita Hama-helmistä. Helmet on ladottu kuusikulmaiselle alustalle, jolloin hiutaleen runko syntyy lähes itsestään. Lopuksi työt silitettiin molemmin puolin, jotta hiutaleet pysyvät kasassa.

Lumimaisema


Eilen iltapäivällä maalasimme viimeisen hoitolapsen kanssa. Tällä kertaa teimme lumisen maiseman. Ensiksi paperille piirretään valkoisella väriliidulla, tämä on ehkä hankalin vaihe, kun valkoinen väri ei oikein tahdo erottua valkoiselta paperilta, mutta kun tarkkaan katsoo niin onnistuu. Lopuksi koko paperi laveerataan peitevärillä, tässä tapauksessa sinisellä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Uppo-Nalle ja Nukku-Ukko


Uppo-Nalle seikkailee unen maailmoissa  ja häntä runottaa niin mahdottomasti. Hän kumartuu nuuskimaan unenkukkien tuoksua ja hämmästyy:

Tuoksussa tässä on outoa taikaa.
Miten voi tuoksua yhtä aikaa:
hunajalta,
apilalta,
rakkauden räiskeeltä,
suukkosien mäiskeeltä,
talvelta ja kesältä,
pikkulinnun pesältä?

Uppo-Nalle lentää Kissakuja viidestä tähtien pariin, missä Reeta poimii unenniityllä unenkukkia. Terälehtiä on Reetan hiuksissa, niitä on mekon helmassa ja niiden värit kimaltelevat... Uppiksen avaruustulkkina on Laulava Lintukoira, joka kellii tähdet käpälissään ja osaa avaruuskieltä. Seikkailuja riittää ystävyksille niin unessa kuin valveillakin - on viiksikarvan varassa, ettei Laulava joudu avaruuden mustaan aukkoon. Vihdoin Uppo-Nalle pääsee unenselittäjän oppiin, Nukku-Ukon Oppipojaksi. Kunnes tulee syksy ja talvi ja alkaa unettaa, unettaa, unettaa...

perjantai 18. tammikuuta 2013

- 28 astetta


Tänään on pakkanen paukkunut oikein kunnolla, joten pidimme sitten suosiolla sisäpäivän. Pienimmät leikkivät ja pelailivat palapelejä ja me isompien kanssa pelattiin Junior Monopolia.

Saatiin kerrankin pelattua vähän vaikeampaa noppapeliä ja siihen kuluikin lähes koko aamupäivä, vaikka välillä keskittyminen meinasi herpaantua tuolta 4½ -vuotiaalta, joka yleensä jaksaa tosi hyvin pelata pelejä. Ikäsuositushan tässä pelissä on 5-8, mutta ainakin meillä tuo reilu neljä vuotias on tosi kiinnostunut lukemisesta ja laskemisesta, ja tässä voi harjoitella molempia, joten pysyi hyvin pelissä mukana.

Pelin aikana pienimmät olivatkin sitten leikkineet oikein kunnolla, kun lähes kaikki astiat, kauppatavarat sun muut olivat pitkin lattioita. Äkkiäkös me porukalla laitettiin tavarat paikoilleen, jotta päästiin syömään.

torstai 17. tammikuuta 2013

Eilinen satutunti

Eilen lähdimme lasten kanssa kirjastoon satutunnille. Koska lähdimme liikkeelle ajoissa, niin ehdimme hetkenaikaa leikkiä torilla isossa lumikasassa. Kirjastossa luettiin tällä kertaa kolme kirjaa, Melanie Joycen Tuikkiva tähti, Riikka Juvosen Tule mukaan pikku tähti ja Eppu Nuotion Ison karhun kiiltävät kengät. Lopuksi jaettiin kevään satupassit ja passiin ensimmäiset tarrat.
Matkalla takaisin hoitopaikkaa lapset halusivat ehdottomasti samaan lumikasaan kiipeilemään kuin menomatkallakin, joten menimme vielä hetkeksi torille kiipeilemään lumikasaan. Lumikasoissa leikkiminen onkin nyt meidän ryhmän lempihommaa. Kasat ovat isoja ja niissä on mukava kiipeillä ja vielä mukavampaa pyöriä alas.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Riimikortit



Loman aikana tein osan riimikorteista valmiiksi. Näihin kortteihin sain idean Aurinkoipanat -blogista, joskin aika ei vaan ole riittänyt korttien tekoon. Nyt kortteja on valmiina lähes 20, ja muutama kortti vielä odottaa kokoamistaan. Vähän asiaa edesauttoi myös Pukki, joka toi lahjaksi kauan haaveilemani BigShot-leikkurin, joten toki sitä piti sitten päästä testailemaan.

Omat korttini taitetaan vain keskeltä, ja sisällä on piirtämäni kuva, ja kortin takana on loru, jonka riimin kanssa kuva muodostaa riimiparin. Esim. Ylläni on takki, mutta päässä taas on.... 

Lomapuuhailuja


Lomalla tuli tehtyä vähän muutakin kuin lomailtua. Ompelin mm. syksyllä keskeneräiseksi jääneitä töitä valmiiksi. Kankaista jäikin vähän yli, joten innostuin ompelemaan pari uutta lorupussia.
Ensin ompelin nämä ylimmässä kuvassa näkyvät pussit niistä jämäkankaista, ja sitten sukelsin varaston perukoille kaivelemaan lisään kangasvarastojani ja ompelin muutaman pussin lisää...
öö... tuota... siis seitsemän lisää... eli yhteensä minulla on nyt yhdeksän erikokoista uutta lorupussia. Kaikki uudet pussit on vuoritettu ja osassa on kyljessä tasku, johon voi laittaa jo luetut lorut, niin ei tule sama loru nostettua uudestaan.


Kaikki pussit yhteiskuvassa


Lisäksi kun kerran ompelukoneen olin esille kaivanut, ompelin rattaisiin pari lenkkiä lisää, kun nuo uudet rattaat on muotoilultaan erilaiset kuin vanhat, niin ei oikein yksillä lenkeillä enää pärjätty. Yhden ruokalapun tein myös, mutta sitten ompeluinto lopahti, ja kone sai mennä takaisin kodinhoitohuoneen nurkaan odottamaan seuraavaa ompelukohtausta.



Arki alkaa

Lomat on lomailtu ja arki alkaa. Blogikin on osannut loman aikana päivitellä itse itsensä.

Lomalla on ehditty puuhailla vaikka mitä, ja niistä palaan kertomaan kun Blogger antaa lisätä kuvia. Myös kommentteihin vastailen iltapäivällä paremmalla ajalla.

Hyvää viikon alkua kaikille, ja touhukasta tätä vuotta!

tiistai 1. tammikuuta 2013