perjantai 30. huhtikuuta 2010

Hauskaa Vappua


Hauskaa Vappua!

Pupun korvat



Tänään askartelimme vapun kunniaksi kaikille lapsille pupun korvat. Mallina toimi meidän lähes 40-vuotias Martta- nukkemme.

Korvat on siis tehty paksuhkosta kartongista, joka oli jo valmiiksi tällaisina suikaleina. Lapset leikkasivat korvat ja hoitaja sitten nitoi ne kiinni.

Tänään meillä onkin sitten vilistänyt monen kokoisia pupuja.

Vappunaamari



Tällä viikolla askartelimme lasten kanssa tällaiset pienet naamarit. Mallin piirsin lasten aurinkolaseista, ja sitä sitten hieman tyylittelin. Materiaaleina kartonki, kuminauha ja koristeet. Koristeina on käytetty muovisia "jalokiviä". Kuminauhat pujotettiin rei´istä läpi, ja reiät vahvistettiin ensin sellaisilla muovi ympyröillä.

Lapset ovat pistelleet silmän aukot ja leikanneet ulkoreunat. Kuminauhat on ommeltu, jottei tarvinnut tehdä solmuja ohimoille.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Uusi pohja


Otin käyttöön uuden pohjan, tällä mennään nyt toistaiseksi.

Päivän naurut


Törmäsin tällaiseen kirjoitukseen Iltalehdessä:


Ja niille jotka eivät viitsi käydä kyseistä juttua lukemassa niin kerrottakoon, että uutinen kertoo, kuinka Kalifornian osavaltio aikoo kieltää kaloripitoisen ruoan mukana markkinoitavat lelut, esimerkkinä on mainittu Happy Meal- ateriat.

Aika hauska maa tuo Amerikan yhdysvallat, siellä siis lelut lihottavat lapsia Silmänisku. Kuka ne ruoat siellä ostaa, ne pikkulapsetko? Pakkoko sitä on lastaan ruokkia säännöllisesti lihottavalla pikaruoalla? Ja täällä meillä Suomessa taivastellaan jo sitä kun nykyperheissä syödään eineksiä.

Erityisesti minua huvittaa se, että oikein lain voimalla täytyy puuttua ihmisten ravitsemukseen. Toisaalta ei minulla kovin ruusuinen kuva ole muutenkaan amerikkalaisten järjenjuoksusta. Mitä muutakaan voi odottaa osavaltiolta, jossa Conan-barbaari on kuvernöörinä. (Ja onhan siellä ollut yksi B-luokan länkkäri pressanakin)

Oikeastaan jutussa oli ainoastaan yksi asia, josta voisin olla samaa mieltä:

Daily Mailin haastattelema, lakia vastustava mies kertoo: "Jos et voi hallita 3-vuotiasta lasta, luoja paratkoon mitä teet kun hän kasvaa teini-ikäiseksi"

Eli tarvitaanko Kaliforniaan oikeastaan laki siitä, että kaikkien jotka aikovat hankkia lapsia, täytyisi ensin käydä jollakin Nanny 911-kurssilla? Lisäksi varmasti tarvitaan myös erityisiä poliiseja, jotka käyvät säännöllisesti tarkistamassa, ettei kasvatusvastuu siirry vanhemmilta lapsille.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Leikkikentällä



Tänään hoidossa on vain kolme lasta, joten päätimme lähteä katsomaan miltä kauimmaisella leikkikentällä näyttää, ja märältä näytti, joka paikassa oli lätäköitä paitsi hiekkalaatikolla. Laskimme mäkeä ja leikimme hiekkalaatikolla. Suurimman huomiomme kuitenkin sai kuvassa näkyvä kuorma-auto. Vähän meitä kyllä jännitti, kun iso auto seurasi meitä kävelytiellä leikkipuistoon asti. Kentän reunoilta oli jo aiemmin käyty kaatamassa puita ja nyt kuorma-auto tuli keräämään oksat kyytiinsä. Erityistä ihailun aihetta oli tietysti siinä kuinka kuljettaja osasi kauko-ohjaimella ohjata varrenpäässä olevia saksia ja niillä nostaa oksat auton lavalle. Sinne jäi kuorma-auto keräilemään oksia meidän lähtiessämme syömään.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Kodinomaisuus osa 1


Mitä ihmettä tarkoitetaan kodinomaisella hoidolla? Miltä kantilta asiaa pitäisi lähteä miettimään? Kenen näkökulmasta hoito on kodinomaista, siis jos on, hoitajan, vanhempien vai lasten?

Aina kun puhutaan perhepäivähoidosta, puhutaan samaan hengenvetoon myös kodinomaisuudesta. Mutta mitä se siis on?

Onko se sitä, että hoitaja on kuin kotonaan? Tai hoitajahan on siis kotonaan, mutta ainakaan minä en tee sellaisia asioita työpäivänäni, mitä teen silloin kun minulla on vapaata. En esim. katsele tv:tä tai hoida asioitani virastoissa tai vaikkapa leivo koko suvulle pikkuleipiä serkuntytön häihin.

Onko se sitä, että lapset ovat kuin kotonaan? Lapset eivät siis ole kotonaan vaan hoidossa. Hoidossa on omat säännöt, jotka saattavat poiketa kodin säännöistä esim. ulos ei voi hoidossa mennä ilman valvontaa, tai ruokaa syödään ruoka-aikoina.

Onko se sitä, että vanhemmat haluavat lastansa hoidettavan kuin kotonaan? Tässäkin ongelma piilee siinä, että kaikilla on omat sääntönsä, ja hoidossa kuitenkin pitäisi kaikilla olla samat säännöt, joten aika vaikeaa olisi hoitaa lapsia jokaisen perheen sääntöjä noudattaen esim. yhdessä perheessä lapset saavat syödä karkkia kaapista, jos haluavat ja toisessa lapset eivät saa syödä karkkia ollenkaan.

Onko kodinomaisuus sitten sitä, että lapset ovat hoidossa hoitajan kotona, ja hoitaja elää omaa elämäänsä niin kuin aina ennenkin? Lapset kulkevat hoitajan mukana kaupoissa, pankeissa ja virastoissa? Lapset pakataan autoon, kun hoitaja kuljettaa omiaan harrastuksiin, eskariin tai kouluun? Tai lapsia kävelytetään kilometrikaupalla lähes päivittäin edellä mainituista syistä? Jopa hoitolapsien päivä saattaa rytmittyä hoitajan omien tai hoitajan lasten tai miehen aikataulujen mukaan. Onko tämä kodinomaisuutta?

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ruokalakko


Nyt iski sitten meidänkin ruokapöytään lakko. Lauantaina käydessäni kaupassa en saanut sellaista broileria, josta tämän päivän ruoan olisi saanut valmistettua. Joten tänään lounaaksi oli jauhelihakeittoa, ja tänään kävinkin sitten toisessa kaupassa ja löysin broilerin rintapaloja, joista teen keskiviikon ruoan. 

En siis ole hamstrannut mitään ruoka-aineita, vaikka jo vähän aikaa on peloteltu ruoan loppumisella kaupoista. Erään työkaverini sanoin: ei kai nyt Suomesta ruoka lopu! Tämän viikon ruokaostokset on jo tehty, ainoastaan hedelmiä ja juureksia täytyy käydä hakemassa lisää viikolla.  Olisin kyllä ostanut kaikki kasviksetkin jo, jos mies olisi ollut mukana kaupassa, mutta kun ei ollut, niin kyllä kolme muovikassillista ruokaa kannettavaksi sisälle oli ihan tarpeeksi. 

Häpeäkseni siis tunnustan, että lähdin kauppaan ilman kauppakasseja ja kannoin ostokset kotiin muovikasseissa Nolostunut. Seuraavalle kauppareissulle lupaan ottaa mukaan omat kauppakassit!

Hauskaa viikon alkua!

torstai 22. huhtikuuta 2010

Leikkikentällä


Tänään oli kevään ensimmäinen aamu, kun maa ei ollut jäässä, joten lähdimme läheiselle leikkikentälle. Alustavasti olimme lähistön hoitajien kanssa sopineet tapaavamme leikkikentällä, mutta sitten yhden hoitajan meistä kolmesta työpäivä alkoikin vasta puoliltapäivin ja leikkikentällä oli vain kaksi hoitajaa kahdeksan lapsen kanssa. Siltikin lapset saivat aikamoisen jonon aikaan, kun kaikkien teki mieli keinua keinumopolla.

Takaisin tullessa ihmettelimme, kun naapurin mies oli ajanut autonsa ja peräkärrynsä pellolle kuusiaidan viereen. Lapsia kovasti mietitytti, kuinka mies oli autonsa sinne saanut, kun tien vieressä kuitenkin on oja, onkohan autossa jokin salainen nappi, jota painamalla auto voi ylittää ojan?

Kuvitettu lastenlaulukirja



Olen tehnyt muutamista lasten lempilauluista tällaisen kuvitetun "laulukirjan". Tästä kirjasta lapset saavat itse toivoa lauluja, joita sitten yhdessä laulamme. Kuvat on tehty A4-kokoiselle paperille ja sitten laminoitu.  Kuvien lisäksi meidän kansioon on talletettu laulujen sanat ja viittomat aikuisen muistin virkistämiseksi. Toki jos ei tarvi viittomia, niin ihan perinteiset laululeikkiohjeet voi tietysti myös tallentaa.

Kuka tunnistaa laulut?

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Minigrip-pussit



Olen jo pitkän aikaa pakannut kaikki palapelit, joilla ei ole omaa laatikkoa minigrip-pusseihin. Näin palat pysyvät tallessa vaikka joku pienimmistä lapsista vahingossa pelin pudottaisikin lattialle.

Samoin pelien nappulat ja nopat pysyvät kätevästi yhdessä, eivätkä leviä ympäriinsä, jos laatikko vahingossa aukeaisikin. Nappulat on myös pelin jälkeen helppo laskea kun pussin etikettiin kirjoittaa paljonko ja millaisia nappuloita peliin kuuluu.

Lottopelissä voi pakata jokaiselle pelilaudalle kuuluvat kortit omiin pusseihinsa, jolloin on helppo ottaa käyttöön vain niiden lautojen kortit, mitkä milloinkin tarvitaan.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Magneettirakentelu




Magneetit ovat lapsista kiehtovia, ne kun joko kiinnittyvät toisiinsa tai hylkivät toisiansa. Meillä on käytössä tällaisia Geomag-magneettirakentelusarjoja, joihin kuuluu magneettisauvoja, metallikuulia sekä muovilevyjä. Näiden kanssa pätee sama sääntö kuin Legojenkin: mitä enemmän näitä on niin sitä parempi.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Lumi suli, puro sanoi puli, puli!



Aamupäivän vietimme läheisellä lammella ja pienellä purolla tutkiskelemassa veden ihmeellistä elämää, näkipä yksi hoitolapsista mielestään myös kaloja. Lampi oli vielä jäässä, mutta muuten pääsimme kivasti jo leikkimään kuivuneilla lehdillä koskenlaskua.

Jännittävää oli myöskin  katsoa kuinka kissa käveli heikolla jäällä. Jää kesti vielä hyvin kissaa, vaikka muutoin jää olikin jo hyvin ohutta.    

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Perjantai



Tänään saimme lisää kukkia valmiiksi. Aamusta kaikki tulivat kerrankin ajoissa hoitoon, joten askartelimme kukat valmiiksi ennen ulkoilua. Ulkoilemaan lähdimme vähän normaalia myöhemmin, mutta tulimme sitten takaisin myös vähän myöhemmin, joten eikös silloin olla ihan tasoissa?

Ulkoilun jälkeen kaikille maistuikin ruoka ja ruokailun jälkeen uni.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Tulppaani



Tänään aloitimme askarrella tällaisia tulppaaneja. Malli on yksinkertainen, ja materiaaleina on käytetty kartonkia ja lankaa, sekä alhaalla painona helmeä. Kappaleiden yhteen ompelua helpottamaan tehtiin ensin valmiit reiät pistelyneulalla. Ompelemiseen käytimme tylppäkärkistä kanavaneulaa.

Legot



Legot ovat pitäneet pintansa jo 70-luvulta asti. Legot ja Duplot ovat perusrakennussarjoja, joista lapset voivat rakennella mielensä mukaisia rakennelmia.  

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Lorupussi



Kuka saa, kuka saa lorupussiin kurkistaa? Tillintallin, tömpsis!
Maija saa, Maija saa lorupussiin kurkistaa. Tillintallin tömpsis!

Lorupussi on lasten mieleen. Pussiin kannattaa valita helppoja loruja tai lauluja, ja jos vielä viitsii nähdä vähän vaivaa ja tekee korteista myös hauskan näköisiä, niin loruttelusta tulee entistä hauskempaa. Loruja kannattaa varata "yli tarpeen", jotta eivät lopu kesken, kun lapset innostuvat.

Nämä kortit muuten ostin joskus kirpputorilta muutamalla kymmenellä sentillä, kuka lie raskinut luopua omistaan. Näitä kortteja on myös kopioitu muidenkin hoitajien tarpeisiin.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Ompelukuvat



Vähän isompien lasten kanssa voi tehdä ompelukuvia. Meillä ompelukuvia voi ommella halutessaan, jos ei vaikkapa halua leikkiä. Työn voi laittaa keskeneräisenä odottamaan, ja jatkaa taas halutessaan. Ompelun jälkeen kuvat vielä väritetään ja sitten ne saa viedä kotiin.

Helmet



Helmiä on hyvä pitää aina varalla, niitä voi käyttää vaikka mihin. Helmet ovat kuitenkin jo ihan itsessään kivoja pujotella nauhaan. Pienimmille on haastetta jo pelkässä pujottelussa, isommat voivat yrittää tehdä ketjuista esim. mallin mukaan.

Helmiä kannattaa olla monen kokoisia ja näköisiä, kuvassa isoja puuhelmiä, mutta isommille voi antaa sitten jo pienempiäkin helmiä. Erityisesti tytöt tykkäävät tehdä helmistä erilaisia koruja.

Tappilevyt



Meillä lapset aina välillä innostuvat kokoamaan tappilevyjä, niinkuin meillä näitä nimitetään, mikä lie sitten oikea nimi? Ideana on siis pistellä näitä "sieniä" reikälevyyn, ja isommat lapset jopa saavat aikaan näistä kuvia. Kivaa näpertämistä, mutta purkaminen taas sitten ei välttämättä olekaan niin kivaa. 


Hama-helmet



Hama-helmistä voi tehdä vaikka mitä. Alustoja on monen muotoisia ja värejä monia. Näpräämisestä pitävä lapsi viihtyy näiden kanssa vaikka kuinka kauan. Meillä toisinaan kootaan näitä huvin vuoksi, ja sitten puretaan helmet takaisin laatikoihin, toisinaan taas silitetään työt kotiin vietäviksi.

Hama-helmiä saa ainakin midi- ja maxi-kokoisina, ja niihin on saatavana myös idealehtiä, joissa on valmiita malleja. Hama-helmiä voi toki käyttää myös vaikkapa askarteluissa.

Uusi kategoria


Koska hoidossa puuhaillaan monenmoista viikkojen aikana, niin blogiin ilmestyy tänään uusi kategoria: pikku puuhaa. Pikku puuhaa- kategoriasta löytyy kaikenlaista näpertämistä, joka ei ehkä varsinaisesti ole askartelua tai pelaamista, mutta jonkinlaista ajanvietettä kuitenkin.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Klipp Klapp



Klipp Klapp- pelit ovat mukavaa ja opettavaista ajanvietettä lapsille, ja pelejä voi pelata yksikseen. Pelissä etsitään pareja erilaisin perustein: samanlaiset, ylä-ja alaosa, isompi-pienempi, mikä puuttuu jne. Pelissä on itsetarkistusmahdollisuus, eli jos tehtävä on suoritettu iokein, köysikuviot ovat ylhäällä ja alhaalla samanlaiset

Pelit on tarkoitettu yli 3-vuotiaalle, mutta reilu kaksivuotiaskin voi pelata aikuisen avustuksella ja joitakin sivuja, esim. samanlaiset.

Mini-Luko



Luko-pelit ovat monelle tuttuja päiväkoti- ja koulumaailmasta. Mini-Lukossa vastauslaattojen takaosat muodostavat erilaisia kuvioita, joiden perusteella lapsi voi itsenäisesti tarkistaa onko tehtä suoritettu oikein.

Tehtävät ovat suunniteltu yli 3-vuotialle, ja peliin on saatavilla monia erilaisia tehtävävihkoja.

Lukot ovat hauskaa puuhaa sille lapselle, joka haluaa rauhassa puuhailla, esim. päiväuniaikaan toisten nukkuessa. Lukot sopivat hyvin myös lapsille, jotka harjoittelevat keskittymistä.

Taiteilua



Eilen iltapäivällä maalailimme ennen uloslähtöä. Isompi lapsista halusi peitevärit ja pienemmälle alle kaksivuotiaalle otimme pullovärejä. Komeita maalauksia saimmekin aikaiseksi. Työt laitettiin hetkeksi kuivauskaappiin kuivumaan, joten lapset saivat maalaukset kotiin viemisiksi samana päivänä.

Pullovärit



Valmista pulloväriä olemme käyttäneet monissa askarteluissa. Valmisvärin etuja on tasainen värinlaatu verrattuna esim vesi- tai peiteväreihin. Värejä voi sekoittaa keskenään. Lisäksi pullovärit ovat helppokäyttöisiä ja sopivat siksi pienimpienkin lasten maaliksi. Pulloväriä voi käyttää myös sormivärinä.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Pääsiäismunia



Palaan vielä hetkeksi pääsiäisen askarteluihin. Isompien maalatessa pääsiäismunia, pienin piirteli paperin täyteen viivoja. Leikkasin sitten paperista munanmuotoisia palasia ja laminoin ne vihreälle paperille.

Samalla idealla voi toki tehdä muitakin taideteoksia.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Tarvitaanko kurahousuja?


Kevät on tulossa tosi nopeaan, vaikka vielä viikko sitten tuntui, että tänä vuonna lapioidaan lunta vielä juhannuksenakin.

Tänään sataa vettä, mutta ei se meitä haittaa. Olimme aamupäivän ulkona ja kävimme kiipeilemässä viimeisissä lumikasoissa. Ensimmäisen kerran puimme jalkaan myös kurahousut tänä keväänä. Ja ne tulivatkin tarpeeseen, kun lapset laskivat lumikasasta suoraan savivellilammikkoon. Lopuksi hypittiin kuralätäköissä ja kieriteltiin hangessa pois suurimmat kurat.

Nykyiset lastenvaatteet ovat tosi hyvälaatuisia ja enää ei kurahousuja juurikaan tarvita sen vuoksi, että vaatteet pysyisivät kuivina. Kurahousut ovat kuitenkin pienillä lapsilla paikallaan silloin kun ulkona on kuraista, jotta kaikki vaatteet eivät olisi kuorrutettuna savella ja hiekalla sisään tultaessa. Joidenkin vanhempien on kuitenkin  joskus vaikea sitä ymmärtää, että vaikka lapsella olisi kuinka hyvä ulkovaate tahansa, kuravaatteet ovat kuitenkin tarpeelliset hoitopäivän aikana.

Kuravaatteiden hyötynä on se, että kun lapsi on oikein kurainen, niin kuravaatteen voi kätevästi riisua pois ja alta paljastuu siistit ulkovaatteet. Vaikkapa päivän päätteeksi on mukavampi laittaa lapsi ilman kuravaatteita autoon, kun ensin riisuu kurahousut pois lapselta.

Kuravaatteiden valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin: kuravaatteessa pitää olla riittävästi tilaa, tarkista ainakin ympärysmitta vatsan kohdalta ja että lahkeet ovat riittävän leveät,  eli ainakin kokoa isommat kuin ulkovaatteet. Lahkeet kannattaa  tarkistaa myös siksi, että jos kurahousut saa pujotettua kumisaappaan yli niin pukeminen ja riisuminen helpottuu huomattavasti. Kurahousun lahkeessa oleva kuminauha pysyy paremmin paikollaan, jos se on kiinnitetty molemmista päistä lahkeen eteen. 

Mutta nyt lähden tekemään korttia, meillä on tänään syntymäpäivät.

perjantai 2. huhtikuuta 2010







Hauskaa pääsiäistä!


Aprillia!


Aprillipäivä sitten oli ja meni. Moni varmaan huomasikin, että uutinen uudesta perhepäivähoitoa koskevasta laista oli aprillipila. Toivottavasti sellaisena pysyykin.

Perhepäivähoito on niin kiva hoitomuoto lapselle. Lapsia on sopiva ryhmä ja jokaiselle lapselle riittää aikaa. Ei ole joustamattomia aikatauluja ja lapset saavat leikkiä ja toteuttaa itseään. Valitettavaa vain on, että aika moni nykypäivänä ei ymmärrä sen arvoa. Ja toisaalta kyllähän perhepäivähoitajat taitavat olla katoava luonnonvara, johtuen monesti siitä, että toimeentulo on epävarmaa. Joissakin kunnissa on jo tajuttu, että takaamalla hoitajille säännöllinen, pysyvä ja riittävä palkka pystytään pitämään nykyiset hoitajat työssään ja jopa palkkaamaan uusia. Ja tokihan, kyllä se työnantajan arvostus näkyy siinä työssäjaksamisessa ja halussa kehittyä työssään.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Uusi laki perhepäivähoidosta!


Koska perhepäivähoito on päätetty Suomessa lopettaa lain voimalla, jää iso osa lapsista kokonaan vaille hoitopaikkaa. Lisää asiasta voit lukea täältä.

Pääsiäisen juhlintaa



Tänään olemme juhlineet pääsiäistä, ja mielestäni hyvä ja kauniisti katettu ruoka kuuluu juhlaan kuin juhlaan. Tarjolla oli lihamureketta, valkosipuliperunamuusia ja porkkanaraastetta. Ruoka maistui lapsille, ja pöydän koristeena oli lasten tekemät rairuohot ja munat.

Iltapäivällä lapset saivat mukaansa pienet yllätykset, pääsiäisrakeita ja suklaamunia, ja niille, jotka eivät suklaamunia voi syödä oli vaahtokarkkeja.