Teatterissa

Tänään olimme lasten kanssa teatterissa. Meillä kulttuuritoimi järjestää muutaman kerran vuodessa lastentapahtumia, ja osa niistä on tällaisia aamupäivään sijoittuvia ilmaisia lastenteatteria, konsertteja tms. Näihin tapahtumiin sitten päivähoito järjestää kuljetuksen. Meidät linja-auto hakee ihan tästä oman portin pielestä, joten ei tarvitse lähteä mihinkään pitkälle tarpomaan heti aamusta.

Meidän retki olisi ehkä muutoin sujunut hyvin, mutta sitten iski tämä itkuvaihe... no itkullehan ei voi mitään. Itkut on itkettävä ja aikuisen on lohdutettava. Ainoa että kun mukana on myös yksivuotias, niin ei meinaa syli riittää...

Olin sopinut toisen hoitajan kanssa, että istumme teatterissa ryhmiemme kanssa vierekkäin, niin jos iskee paniikki, voimme poistua salista ja hän valvoo myös minun ryhmäni lapsia. No, nyt emme siis edes päässeet vielä perille, niin itku alkoi. Sain sitten avukseni opiskelijan, joka on tällä hetkellä ryhmiksessä, joka kulkee samalla tilausajolla kuin me. Tämä opiskelija suorittaa perhepäivähoitajan tutkintoa ja on tulossa meille työssäoppimisjaksolle sitten myöhemmin, joten hän pääsi nyt sitten tekemään jo vähän tuttavuutta tämän ryhmän kanssa.

Loppujen lopuksi kun pääsimme takaisin, niin tämä aluksi itkeskellyt lapsi kertoikin, että siellä teatterissa olikin ollut kivaa, ja kertoi mikä oli ollut hassua jne.

Mielestäni on kuitenkin tärkeää käydä tällaisissa erilaisissa tapahtumissa ja paikoissa, jotta lapset oppivat niissä käymään, ja että heille annetaan mahdollisuus huomata, ettei uusia tilanteita tarvitse pelätä ja aikuinen on aina kuitenkin turvana.

Sataa, sataa, ropisee...

Tänään on satanut koko päivän, tai no oikeastaan on satanut koko alkuviikon. Meitähän ei sateet haittaa, kunnon varusteet vain päälle ja kivaa oli.  Tai niinkuin ohjaava opettajani joskus sanoi: "Ei ole olemassa huonoja ilmoja, on vain huonoja varusteita." Meidän hoitolapsilla siis ei ole huonot varusteet, vaan ulos päästään säällä kuin säällä.

Löydettiin sitten puu, josta oli varissut paljon lehtiä maahan, ja sinnehän oli tietysti päästävä juoksemaan ja möyrimään. Ja lätäköissä piti toki myös hyppiä. Ja mikäs sen mukavampaa.

Riemukasta syksyä kaikille lasten kanssa puuhaileville! Meillä ainakin oli tänään kiva päivä!

Unilelut

Ostin kesällä lasten käyttöön Ikeasta muutaman unilelun. Ovat olleet kovassa käytössä ja hyväksi havaitut. Hoitajanakin olen ollut tosi tyytyväinen ostokseeni, lelut maksoivat n. 3€/kpl ja kestävät hyvin konepesua "vesivahinkojen" jälkeen

Lisäsin muuten uuden sivun. Sivulta löytyy tekemäni vasu. Julkaisen blogissa vain tekstin ja sitäkin olen vähän muokannut.

Ideoita lapsen kasvunkansioon

Kasvunkansiot ovat hauskoja muistoja lapselle, jonka päivähoitoajat ovat jo päättyneet.

Kasvunkansioissa yksi osa on lasten töiden esim. piirrustusten taltioiminen. Myös askarteluja on kiva laittaa talteen lapselle myöhempää tarkastelua silmälläpitäen. Suurin osa vanhemmista varmasti tallettaakin joitakin lapsensa aikaansaannoksia, mutta olen ajatellut, että olisi varmasti myös kiva nähdä miten työt ovat syntyneet.

Työkaveri keksi sitten kuvata kaikki heidän tekemäsä askartelut, niin sitten muistaa mitä kaikkea on tehty, ja näitä kuvia voisi sitten käyttää ideapankkina. Hän siis aluksi kuvasi vain valmiit askartelut. Tästä innostuneena aloin ensin kuvata valmiit askartelut aina lapsen kanssa samaan kuvaa, hieman myöhemmin aloin kuvata myös askartelutilannetta, jossa askartelu tms. valmistetaan. Lopulta tämän blogin myötä: nyt kuvaan askartelutilanteen ja valmiin askartelun lapsen kanssa sekä pelkän valmiin askartelun. Pelkkiä askartelukuvia olen sitten käyttänyt täällä blogissa kuvina, ja kaikkia ottamiani kuvia lasten kasvunkansioiden materiaaleina.

Tämän valokuvausidean jälkeen ratkesi se suurin ongelma... miten saadaan taltioitua lapsen töitä sinne kansioon? Askartelut sinänsä eivät mahdu kansioon, piirustukset kylläkin, mutta suurin osa lapsista haluaa kuitenkin viedä valmiin askartelun, maalauksen tai muun työn kotiin, myöskään työn koko ei rajoita enää tallentamista.

Ottamistani valokuvista kokoan kollaaseja, jotka sitten tallennetaan kansioon. Näitä kollaaseja teen askarteluista, tapahtumista, retkistä ja ihan arkisista toimistamme. Samoin jos saamme jostain jotain ohjelmalehtisiä tms. nämä liimataan A4-kokoiselle paperille. Näitä irrallisia arkkeja säilytämme jokaisen omassa kulmalukkokansiossa, ja lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehdessä katsomme vanhempien kanssa vuoden mittaan tehtyjä juttuja. Sitten joskus kun lapsi jää pois hoidosta käyn nidotuttamassa A4-nipun vihkoseksi ja annan lapselle muistoksi hoitoajoista.  

Syksyn lehtiä

Tässäpä olisi sitten tämän viikon askartelu. Kuvassa työ ei tosin pääse ihan oikeuksiinsa, mutta kuitenkin...

Pohjana kuultopaperi, paperi päälle aseteltuna prässättyjä lehtiä ja lisänä askartelukimalletta. Näitä ei ole kiinnitetty ennalta alustaansa, ei siis liimattu tms. Lehdet ja kimallus kiinnittyvät kun työ laminoidaan.

Askartelijat olivat 2½- ja 3-vuotiaita, ja näiltä kahdelta homma ainakin onnistui.  

Lasten wc

Meillä lapsilla on oma wc, tai no lasten wc on osa meidän pesuhuonetta. Lapsilla on käytettävissään kaksi wc-istuinta, toinen varsinaisesti lasten kokoa ja toinen ihan tavallinen wc-istuin. Lasten tasolle on asennettu myös käsienpesuallas, jotta kaikki ylettyvät. 

Pesuhuoneessa lapsilla on myös pienet nimetyt penkit, joille lapset laittavat osan vaatteistaan mennessään päiväunille, siitä ne sitten löytyvät, kun herätään. Nämä penkit on siitä kätevät, että kun  niitä ei käytetä, ne voi kätevästi pinota. Toinen lasten wc löytyy tuon kuvassa olevan hopeanvärisen "suihku"seinän takaa, ja on siis meidän talon "kakkoswc", joskin nyt kaikki hoitolapset ovat sen verran pieniä, että tykkäävät käydä joko lasten wc-istuimella tai potalla.

Nämä vessat on pienten lasten kanssa kätevät, kun kummankaan vessan ovea ei saa lukittua, eikä meillä silti koskaan ole ollut ongelmaa vessarauhan kanssa. Hyvin lapset ovat oppineet, että jos joku on vessassa, niin silloin sinne ei mennä, vaikka  ovea ei lukituksi saakaan.

Mitähän tekisi?

Lapset nukkuvat ja mietin tässä kirjoittaisinko tänne vai lukisinko tenttikirjoja. Ja mikäs se veikään voiton...

Aamupäivällä olimme lasten kanssa liikuntahallilla, kun saimme lapsille turvaistuimia lainaksi.  Aamusta siis pakkasin kaikki neljä lasta autoon. Tai oikeastaan neljä lasta ja kaksi turvaistuinta niiden kahden autossani olevan istuimen lisäksi.  Ensin yksi lapsi keskipenkille, sitten kaksi lasta ja yksi istuin takapenkille, seuraavaksi yksi lapsi penkkeineen toiselle keskipenkille. Lopuksi kaikki ovat autossa, penkeissä ja turvavöissä, ovet kiinni ja matkaan.

Oikeastaan matka ei ole hirmuisen pitkä, ehkä noin kolmisen kilometriä suuntaansa, mutta molempiin suuntiin on ylämäkeä kohtuullisen paljon, ja ehkä takaisintulomatkalla vielä hieman enemmän. Lasten kanssa matkaan kuluu kävellen lähes tunti, autolla vain kymmenisen minuuttia. Joskus olemme isompien lasten kanssa matkan tehneet kävellenkin, lapset jaksavat hienosti kävellä hallille, mutta takaisin sitten onkin jo raskaampaa kävellä, kun on jo hallilla juostu ja kiipeilty. Kirjastoon satutunnille sitävastoin lapset ovat jaksaneet hienosti kulkea jalan, vaikka halli ja kirjasto ovat melkein vierekkäin. Satutunti ei ehkä kumminkaan ole niin raskas juttu, kuin liikuntahallilla oleminen.

Unikin maistuu hallireissun jälkeen mainosti. Osa nukahti ennen kuin ehdittiin satua loppuun lukea.

Niistä tenttikirjoista... kai niitä olisi vähän niinkuin pakko lukea, kun tarvii kirjoittaa parit esseet niistä, saa nähdä onnistuuko. Ja kirjastokin varmaan haluaa kirjansa takaisin määräaikaan mennessä, tenttikirjat kun ovat sellaisia, että niillä on aina pitkä varausjono... enää yhdestä kirjasta about 200 sivua ja toisesta lähes 300, onneksi jälkimmäinen kirja on edes vähän mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen... joten kirjat kutsuvat!

Kiitos ruoasta!

Meilläkin on herännyt viimeaikaisten lehtikirjoittelujen myötä keskustelua uskontokasvatuksesta ja sitä kautta myös ruokarukouksista. Osalla hoitajista on ollut käytössä ruokarukous. Monen pöytään ruokarukous on "hiipinyt" jonkun perheen toivomuksesta, mutta on toki joitakin hoitajia, joilla ruokarukous kuuluu päivään siinä missä hammasharjakin.

Omassa ryhmässäni emme ole ruokarukouksia tai loruja harrastaneet, johtuen siitä että hoidossani on ollut lapsia, joiden elämään ei ruokarukous ole kuulunut ja taas sitten vastaavasti kukaan vanhemmista ei ole asiaa koskaan puheeksi ottanut tai sitä vaatinut. 

Nyt kuitenkin tuli puheeksi erään hoitajan kanssa, hänellä kun ruokarukous on käytössä, että rukous on ollut hyvä pöytäänrauhoittumiskeino. Hoitaja oli kuitenkin alkanut miettimään voisiko rukouksen korvata lorulla, kun enää hoidossa ei ollut niitä lapsia, joiden kotoa toive ruokarukouksesta oli tullut. Lupasin sitten etsiä tällaisia loruja, kun muistin tämän ensimmäisen: 

”Kukko puuron keittää,

kana maidon lämmittää
pienet linnut lusikat jakaa,

tulkaa lapset syömään ruokaa!” 

Loruja löytyikin sitten muitakin, esim. nämä ovat ilmeiseti käytössä stainerkouluissa:

”Maasta versonnut on vilja tämä,

armaan aurinkoisen kypsyttämä.

Rakas aurinko ja rakas maa

teitä emme tahdo unhoittaa,

hyvää ruokahalua!”

 ”Leipä viljasta, vilja valosta,

valo auringon talosta

hyvää ruokahalua kaikille!”

 
"Kiitos ruoasta aurinko ja maa.

Ja kaikki jotka ruokaa valmistaa."

Tämä on kuitenkin ehkä vitsikkäin, joka tuli vastaan:

”Älä kaiva nenää,

älä yski enää,

aukaise vaan suusi,

täältä tulee muusi,

hyvää ruokahalua kaikille!”

Ja sitten vielä tämä, tämä on aivan hellyyttävä, ja sopii varmasti kaikille vakaumukseen katsomatta: 

”Mirrin viikset maitoon kastuu,

ruokapöytään lapset astuu.

Kiitos pöydän antimista” 

Vastaus erääseen kommenttiin

Vastaanpa nyt erääseen saamaani kommenttiin oikein tässä kirjoituksessa. Kommentissa ihmeteltiin kuinka on mahdollista, että hoidossa olisi samanaikaisesti jopa seitsemän lasta.

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessa kerroin, meillä tehdään välillä töitä työparina. Silloin toimimme kaksi hoitajaa toisen hoitajan asunnossa. Silloin on mahdollista, että hoidossa on kahdeksan lasta ja kaksi aikuista. Minun tapauksessani siis oli tarkoitus täällä meillä olla seitsemän lasta ja kaksi aikuista, joka toteutui ehkä yhtenä päivänä koko viikolla. Muina päivinä paikalla oli 4-6 lasta ja kaksi aikuista, ja sitten silloin perjantaina vapautui toinen hoitaja muihin töihin, kun lapsia oli hoidossa vain kolme.

Meillä tälläistä toimintamallia käytetään joskus harvoin, esim. loma-aikaan tai silloin kun tarvitaan lyhytaikaisesti hoitopaikkoja enemmän kuin on tarjolla.  Tätä toimintamallia voidaan käyttää myös silloin kun ryhmässä on lapsia, jotka tarvitsevat normaalia enemmän hoitoa tai valvontaa, tai vaikkapa retkillä. Silloin ei tarvitse lapsiakaan olla paljon.

Normaalisti meilläkään ei ole ryhmässä kuin se neljä lasta, meillä kun ei ole hoidossa esikoululaisia tai koululaisia, jotka voisivat olla "puolikkaina". Toi puolikas on kyllä hassu asia, kun se lapsi ei koskaan kuitenkaan ole paikallaollessaan mitenkään "puolikas", kyllä se teettää ihan yhtäpaljon työtä sinä aikana kun hoidossa on.

Voi itkut!

Työni ei aina ole todellakaan pelkkää leikkiä ja laulua, vaikka niin voisi kuvitellakin. Tänään se on ollut kyllä kaikkea muuta kuin auvoista lasten kanssa touhuilua.

Aamu alkoi ihan hienosti. Lapset söivät, pukivat ja käyttäytyivät kuin parhaassa kuvakirjassa... kunnes: olimme poikien toivomuksesta lähteneet katsomaan vieläkö lätäköissä on jäätä rikottavaksi, ja kyllä sitä sielä vähän löytyi. Kun lähdimme kävelemään takaisin hoitopaikkaan, niin yksi lapsista alkoi pitää kummaa ääntä, ja sitten lopulta mikään ei  ollut hyvin. Välillä itketti ja sitten lohduteltiin... kunnes taas itkettiin ja taas lohduteltiin. Näin saatiin viiden minuutin matka kestämään lähes 15 minuuttia. Lopulta päästiin perille hoitopaikkaan ja mentiin sisälle tarkoituksena tehdä ruokaa ja lapset olisivat leikkineet sen aikaan. Ruoka oli muutoin valmiina, ainoastaan spaghetti piti keittää. Taas sama rulianssi... itketään... lohdutetaan... itketään... lohdutetaan... ei voi leikkiä muiden kanssa, mutta ei voi pysyä pois muiden seurastakaan. Tämä lapsi kun vielä on sitä itsepäistä sorttia.

Lopulta... saadaan syötyä... itketään ja lohdutetaan...käytyä vessassa... itketään ja lohdutetaan... mentyä nukkumaan... ja tähän kaikkeen kului aikaa vaivaisesti ainakin pari kertaa enemmän kuin yleensä.

Silti... en haluaisi tehdä mitään muuta kuin tätä työtä. Sillä tiedän... kun lapsi herää päiväunilta... kiipeää syliin... niin kaikki paha mieli on jäänyt höyhensaarille...

Ensi viikolla

Koska viime viikolla kävi kato, niin päätin sitten pitää lapsille toiveruokapäivän perjantaina, ja sitten nakit jäivät kaappiin odottelemaan uutta päivää.

Koska ensi viikkokin on lasten osalta poikkeuksellinen, niin ruokalista on taas vähän soviteltu, ja luultavasti sitä joutuu muuttamaan viikon aikanakin. Mutta siis nyt ainakin alkuun mennään sivupalkin suunnitelman mukaan. Sellaista se on... aina ei voi kaikkea toteuttaa suunnitelmien mukaan, vaan täytyy ottaa huomioon monia asioita, eikä lapset ole olleenkaan sieltä vähimmästä päästä. Ensi viikollakin varmaan on tulossa päiviä, jolloin kaikki lapset, jotka nyt on ilmoitettu hoitoon eivät tulekaan, joten moni asia muuttuu sitten tarpeen mukaan. 

Ensi viikolla hoidossa on kuitenkin lapsia, jotka eivät ole ryhmäni omia lapsia, ja varahoitolasten kanssa tulee usein yllätyksiä ennemmän kuin oman ryhmän lapsien kanssa. Toisaalta on turha kauheasti suunnitella etukäteen esim. tekemisiä tai askarteluja tulevalle viikolle, koska ikähaitari on suurempi kuin omassa ryhmässäni. Tehdään sitten asioita lasten toiveiden ja vireyden mukaan. Varahoitolapsista  nuorin on juuri vuoden täyttänyt ja vanhin syksyllä esikoulun aloittanut. Meillä siis esikoulusta lomaa ja sieltä tulee varahoitooni lapsi, joka on kyllä ollut minulla hoidossa aiemminkin, mutta onhan se ihan eri asia olla täällä hoidossa pienten kanssa kuin oman ikäistensä kanssa esikoulussa. Eli vaatii se hoitajaltakin erilaista mielikuvitusta päivän mittaan kuin silloin kun hoidossa on vain pieniä lapsia. 

Katsotaanpa mitä viikko tuo tullessaan. Päivitteleen ehdin varmaan alkuviikosta päiväuniaikaan, mutta kun eskari tulee loppuviikosta niin sitten päivitykset jää iltaan jos jaksan.

Kato kävi!

Niin siinä sitten kävi, ettei tänään ollut hoidossa kuin kolme lasta. Päivähoidon varahenkilökin sai mennä muihin töihin, kun meidän ryhmä kutistui miniryhmäksi.

Aamupäivän vietimme ulkona hyppien jäätyneissä vesilätäköissä. Sääli vain, että kamera jäi kotiin, kun kaikki kasvit olivat niin ihanasti ohuen jään peitossa ja aurinko vielä paistoi jään läpi. Meni taas hyvä kuva-aihe ohi.

Ensi viikolla osa lapsista viettää syyslomaa, mutta sitten hoidossa on vastaavasti varahoitolapsia, joten ihan täysi ryhmä ensi viikollakin. Kuluupahan aika vikkelästi kun on vilskettä ympärillä.

Miten pitkälle se lentää?

Kun väki vähenee, niin pidot paranee... Vai? Tällä viikolla hoidossa piti olla siis seitsemän lasta... ensin sairastui yksi lapsi ja jäi kotiin ja on ollut sairaana koko viikon, sitten yhden perheen lapset ilmoittivat olevansa vapaalla keskiviikon ja nyt perjantain. Tänään sitten toinen yksivuotiasta oksensi kaaressa iltapäivällä varmasti koko vatsansa sisällön keittiön pöydälle... syöttötuoliin... lattialle. Yllättävää kuinka pitkälle oksennus lentää ja millaisella voimalla vatsalaukun sisältö leviää ympäriinsä. Eikun soitto vanhemmalla ja sairas passitettiin kotiin. Katsotaan nyt sitten tuleeko huomenna enää ketään.

Oksennustauti on jännä juttu siitä, että itselle tulee aina huono olo jo siitä hajusta mikä tarttuu kaikkialle. Haju tuntuu nenässä vaikka olisi kuinka siivonnut kaikki paikat ja vaihtanut jopa vaatteet. 

Että hyvää illanjatkoa vaan kaikille.... 

Lammas

Tänään askartelimme lasten kanssa lampaita. Askartelu on kyllä paljon helpompaa, kun on toinen aikuinen, joka vahtii pienimpiä sillä aikaa, kun isommat askartelevat.

Pohjana ihan vaan tukevaa paperia, kartonki olisi toki ollut parempi, mutta joku vietävä oli käyttänyt kaikki valkoiset kartongit kaapista.  Villat on langanpätkiä, jotka lapset leikkasivat itse, kaksivuotiaskin leikkasi langat itse, kolmivuotiaat leikkasivat myös lampaan itse. Langanpätkät liimattiin paperille ja lopuksi liimattiin pää, johon oli piirretty silmät ja nenä.

Tämän lampaan on tehnyt kolmevuotias, silmät ja nenä näkyvät kyllä aika huonosti kuvassa, koska lapsella on vielä aika hento käsiala.

Viikon vilinät

Alkavalla viikolla on odotettavissa aikamoista vilinää. Lapsia on hoidossa seitsemän ja kaikki alle neljävuotiaita. Tokihan meitä aikuisiakin sitten on kaksi, mutta on siinä vilinää silti, kun ryhmä koostuu kahdesta yksivuotiaasta, kolmesta kaksivuotiaasta ja kahdesta kolmevuotiaasta.

Ruokalista menee osin uusiksi... tai melkein kokonaan, koska kun tekee ruokaa näin isolle ryhmälle, niin on järkevää säästää itseään ja vähän oikoa. Kaikki lapset ovat vielä hyviä syömään, joten täytyypä kaivaa isommat kattilat esille. Yleensähän valmistan kaikki ruoat maidottomina, mutta tulevalla viikolla teen joistakin ruoista  sekä maidottoman että maidollisen version, kun esim. kiusausta kuitenkin täytyy tehdä paljon on ihan sama jos toiseen vuokaan tulee kermaa ja toiseen kaura"kermaa". Myös välipaloja muutelen niin, että käyvät kaiken ikäisille, myös niille yksivuotiaille. Tämän viikon pääruokalista löytyy sivupalkista.

Yritämme myös askarrella viikon aikana, mutta katsotaan miten onnistuu... näistä asioista kun ei kannata paljon ottaa paineita. Käyn kertomassa sitten kuulumisia kun ehdin.

Askarteluista... taas

Olen taas uudistanut askartelusivut. Olisi kiva kuulla palautetta niiltä, jotka ovat aiemmin askartelusivuilla vierailleet - ovatko sivut nyt toimivammat kuin aikaisemmin?

Itsestä vaan alkoi tuntua siltä, että kun sivu täytyy niin sitä on inhottava skrollata alusta loppuu, jos vaikka etsii jotain. Nyt kuvia klikkaamalla siirtyy sille sivulle minne askartelu on alunperin tallennettu.

Maatilaretki

Retket on tältä päivää retkeilty. Ketään ei pelottanut eikä itkettänyt, mutta vähän kyllä jännitti kun sarvipäät tulivat lähelle. Linja-autoa odotimme sumuisessa aamun pikku pakkasessa. Linja-automatka kesti n. ½ tuntia ja pienin 1-vuotias otti unet matkalla niin sitten jaksettiin hyvin perillä.

Maatilalla näimme kuinka lehmät ja vasikat laskettiin laitumelle. Näimme myös suomen hevosen nimeltä Ville ja kutun, joka osasi sanoa päivää.  Pojat näkivät myös mopon ja traktorin sekä traktorin munia .  Kani kyllä jäi näkemättä, kun se oli siirtynyt sisätiloihin yöpakkasten alettua. Lopuksi söimme pullat ja mehut ja lähdimme kotiin. Retkelle osallistui 43 lasta ja 11 hoitajaa, eli aikamoinen porukka. Takaisin tulomatkalla 3-vuotias meinasi nukahtaa autoon juuri ennen pysäkkiä, mutta hyvin jaksoi sitten kuitenkin kävellä pysäkiltä hoitopaikkaan.

Ruoaksi olin tälle päivälle vaihtanut nakkisopan, joka oli lämmitystä vaille valmiina. Nakkisoppaa söimme hyvällä mielellä, koska viime viikolla nakkisoppa jäi valmistamatta, kun en ehtinyt kauppaan oikeana päivänä pitkittyneen iltapalaverin vuoksi. Sellaista se meidän elämä joskus on.

Muoks! Pitipä vielä tulla kertomaan, kuinka yksi lapsi kotiin lähteissään kertoi äidille tohkeissaan: -Siellä oli heppa, siis yks heppa, lehmiä monta ja sitten siellä oli... (ankaraa mietintää) ... sarvikuono!